Tiistai, 25.6.2019 
Uuno
Urheilu

Jukka Jalonen on taas kultaisten muistojen MM-Bratislavassa – "Tänne palatessa tulee aina hyvä fiilinki"

  • STT
Kosicesta Bratislavaan matkustanut Suomen jääkiekkomaajoukkue vastaili perjantaina nöyrästi tiedotusvälineiden kysymyksiin lauantain MM-välierävastustajasta Venäjästä. Asetelma on tuttu, kun Leijonat lähtee MM-pudotuspeliin jälleen haastajana.

Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen ei Venäjän ennakkosuosikin asemaa kiistä. B-alkulohkon ykkönen on ainoana joukkueena voittanut MM-Slovakiassa kaikki kahdeksan otteluaan yhteismaalein 40–10.

–  Venäjä on kovempi joukkue kuin oli puolivälierässä Ruotsi. Meidän ei ole yhtä helppoa saada Venäjän moottoria yskimään ja pysähtymään, Jalonen kertoi Bratislavassa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

MM-kisojen ykköshalli on nimetty legendaarisen slovakialaisen taitoluistelijan mukaan Ondrej Nepela -areenaksi. Jalosella on hallista maireita muistoja, sillä Suomi voitti hänen päävalmennuksessaan edellisen maailmanmestaruutensa vuonna 2011 Bratislavassa.

–  Olen niin monta kertaa käynyt täällä KHL:ssä Jokerien tai Pietarin SKA:n päävalmentajana, ettei halliin tulo herättänyt mitään spesiaaleja tuntemuksia. Totta kai tänne palatessa tulee aina hyvä fiilinki, Jalonen sanoi.

Tunne voi viedä

Jalonen ennakoi torstaina jo ennen MM-puolivälierää tv-haastattelussa, kuinka vastustaja on kaadettavissa. Venäjä on Ruotsia monipuolisempi tähtisikermä, mutta joukkueen slaavilaisessa temperamentissa on vaaransa.

–  Venäjän pelissä näkyy toisinaan herkästi, miten se reagoi vaikeisiin asioihin. kun kaikki ei mene niin kuin se itse haluaisi. On aika monta kertaa nähty, että sen pelaajat tuppaavat turhautumaan, kun vastustaja on koko ajan iholla eikä anna tuumaakaan periksi.

Venäläinen jääkiekkohistoria tuntee maailmanluokan puolustajia, mutta maajoukkueen sydän on aina ollut enemmän hyökkäyksessä.

–  Kun joukkueessa on taitavia pelaajia, varsinkin hyökkäyskalustossa, he ovat enemmän innostuneita hyökkäämään kuin puolustamaan. Jos heillä ei ole kiekkoa, hyökkääminen on hankalampaa. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että kiekko olisi enemmän meillä ja laitojen lähellä, Jalonen kertoi.

Paineet vastustajalla

Suomi kukisti toukokuun alussa Tshekin EHT-turnauksessa lähes MM-miehistöllään pelanneen Venäjän 3–1. Voitto pönkitti Leijonien itseluottamusta, mutta varmisti samalla, että Ilja Vorobjevin valmentama Venäjä ottaa Suomen tosissaan.

–  Heillä on ihan sama juttu kuin Ruotsilla, eli kyllä heitäkin vähän pelottaa. Jos häviävät meille, näyttävät ihan aaseilta. Joukkue on täynnä NHL-pelaajia, eikä meillä käytännössä ketään, Jalonen vertaili.

MM-Slovakiassa 2011 Suomi kaatoi matkallaan maailmanmestaruuteen Venäjän välierässä 3–0.

–  Se on metka sattuma, mutta ei sillä ole hirveästi merkitystä, mikä joukkue välierässä silloin oli vastassa.

Ohtamaa muistaa Moskovan MM-välierän

Myös Suomen ykköskentän puolustajalla Atte Ohtamaalla on voittoisia muistoja MM-välierästä Venäjää vastaan. Hän oli Suomen nykyisestä joukkueesta ainoana pelaajana vuonna 2016 kukistamassa isäntämaata MM-Moskovan semifinaalissa 3–1.

Hänen mukaansa kahdeksan ja kolmen vuoden takaiset MM-välierätapahtumat voivat hyvin toistua Bratislavassa

–  Olin luottavainen silloin (2016) ennen välierää ja olen luottavainen nyt. Venäjällä on älytön määrä huippuyksilöitä, joten meidän täytyy pystyä vastaamaan hyvällä joukkuepelillä, Ohtamaa vaati.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 21.06: Ruotsi-ottelu oli MM-puolivälierä, ei välierä.