Keskiviikko, 24.7.2019 
Tiina, Kirsi, Krista
Urheilu

Interin Valencicin tehohetki oli KPV:n turma

  • STT
Miesten jalkapalloliigan maaliahnein joukkue Inter ei ole jäänyt kertaakaan kuluvalla kaudella maaleitta, eikä se jäänyt sunnuntaina Kokkolassakaan. Filip Valencic oli kahdella maalillaan Interin 3–1-voiton ykkösseppä. Slovenialainen nosti kauden maalimääränsä yhdeksään.

Turkulaiset nousivat voitollaan liigan kärkeen, mutta kotijoukkue KPV jatkaa 2  010 kotikatsojan pettymykseksi sarjan jumbona. KPV johti kuitenkin pitkään, sillä Interin tasoitusmaali syntyi tuomarin antamalla lisäajalla juuri ennen taukoa.

–  Äärimmäisen tärkeä pukukoppimaali, Interin päävalmentaja Jose Riveiro kuvasi kulman jälkitilanteesta syntynyttä osumaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

KPV:n tuore päävalmentaja Niko Kalliokoski myönsi, etteivät numerot valehdelleet.

–  Inter pystyi hyökkäämään monipuolisesti, laitojen kautta ja vielä taustalta.

Kahden maalin iltaa viettänyt Valencic arvioi, että Inter heräsi vasta KPV:n osumasta. Hänen mukaansa turkulaisten pitää muistaa, että liiga on maratonlaji.

–  Me huomasimme parin kierroksen jälkeen, että tässä ryhmässä on kapasiteettia vaikkapa liigamestariksi, Valencic sanoi.