Sunnuntai, 22.9.2019 
Mauri
Urheilu

Suomi avasi EM-lentopallon elintärkeällä voitolla – päävalmentaja Banksin voittotili avautui viimein

  • STT
Suomi avasi lentopalloilun EM-kisat Ljubljanassa elintärkeällä voitolla Pohjois-Makedoniasta erin 3–1 (25–23, 25–22, 23–25, 25–21) maiden kautta aikain ensimmäisessä lentopallomaaottelussa.

Voitto oli merkittävä Suomen toiveille mennä neljän parhaan joukkoon ja jatkoon Ljubljanan alkulohkosta. Samalla katkesi myös Joel Banksin keväällä alkaneen päävalmentajakauden mittainen tappiosarja, joka oli ehtinyt venyä jo 18 viralliseen maaotteluun.

Banksin taktinen oivallus ottelun ensimmäisen erän lopussa käänsi Banksin päävalmentajakauden toistaiseksi tärkeimmän pisteen Suomelle. Suomen johtaessa 24–23 Banks vaihtoi syöttämään passari Akseli Lankisen, jonka kova hyppysyöttö ratkaisi Suomelle erävoiton 25–23.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Jokaisella pelaajalla on roolinsa, ja olemme puhuneet siitä heidän kanssaan. Akselilla on syöttö, joka laittaa joka kerta vastustajan köysiin. Hän on osoittanut kerta toisensa jälkeen, että hänellä on suuri sydän ja valtava itseluottamus, Banks sanoi.

Suomen toinen avainpelaaja oli hakkuri Urpo Sivula, joka moukaroi kentän korkeimman pistemäärän 17.

–  Ihan ok meni. Eemi (Tervaportti) antoi hyviä palloja. Laitoin lopussa enemmän poweria, alkupelin lyönnit olivat löysempiä, Sivula kertasi.

Notkahdukset jäivät lyhyiksi

Suomen valmennusjohto oli etukäteen ympyröinyt Pohjois-Makedonian hakkurin Nikola Gjorgievin nimen. Eikä syyttä. Gjorgievin ensimmäinen iskulyönti pysähtyi Markus Kaurton ja Antti Ronkaisen kahden miehen torjuntaan, mutta sen jälkeen hämäävän pehmeäposkinen mutta raskaskätinen Gjorgiev hakkasi pisteen toisensa jälkeen.

Ja silloin kun Gjorgiev ei palloa saanut, toiselta laidalta nousi ilmaan 198-senttinen ja 102-kiloinen voimaiskijä Aleksandar Ljaftov. Tämä kaksikko hakkasi avauserässä yhteensä yksitoista pistettä, ja Pohjois-Makedonia näytti olevan tilanteessa 20–16 matkalla erävoittoon. Suomen torjunta pysäytti kuitenkin Gjorgevin kolme peräkkäistä kertaa verkolla ja nosti Suomen tilanteeseen 20–20. Erän ratkaisi Lankisen hyppysyöttö.

Toisessa erässä Gjorgiev sai aikaan vain yhden pisteen, kun taas Sivula takoi viisi pistettä. Eräpisteen 25–22:een löi Pohjois-Makedonian torjunnan kautta ulos toinen kokenut kettu, Antti Siltala.

Kolmannen ja neljännen erän alkuihin Suomelle tuli tältä kesältä tuttuja notkahduksia, mutta tällä kertaa Banks sai pelaajavaihtojen avulla katkaistua molemmilla kerroilla liu'un lyhyeen.

–  Ehkä se johtui siitä, että olemme nyt olleet pitempään porukalla koossa. Aiemmin ei ehkä tiedetty mitä tapahtuu ja mitä tehdä, kun notkahduksia tuli, Sivula sanoi.

Suomi kohtaa lauantaina toisessa alkulohkopelissään kisaisäntä Slovenian.