Sunnuntai, 5.4.2020 
Ira, Irina, Irene
Urheilu

TMZ: Ex-koripallotähti Kobe Bryant kuoli helikopterionnettomuudessa

  • STT
Uransa päättänyt koripallotähti Kobe Bryant, 41, on kuollut helikopterionnettomuudessa, kertoo TMZ-verkkosivusto. Useat yhdysvaltalaiset urheilumediat vahvistavat tiedon.

TMZ:n mukaan onnettomuudessa kuoli ainakin viisi ihmistä, joista yksi on Bryant. Onnettomuuden kerrotaan tapahtuneen kello kymmenen aikoihin aamulla kukkuloilla Calabasasissa Kaliforniassa. Los Angeles Timesin mukaan sää oli onnettomuushetkellä sumuinen.

Yhdysvaltalaista Bryantia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista koripalloilijoista. Bryant edusti koko 20-vuotisen NBA-uransa ajan Los Angeles Lakersia, jossa häntä pidetään seuralegendana. Hän voitti sarjan mestaruuden viidesti vuosina 2000–2002 ja 2009–2010.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Bryant valittiin NBA-finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi kaksi kertaa ja kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi kerran.

Lisäksi Bryant voitti koripallon olympiakultaa Yhdysvaltain joukkueessa Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012.

Bryant on NBA:n kaikkien aikojen korintekijätilastossa neljäntenä 33  643 pisteellä. Vain päivää ennen Bryantin kuolemaa Lakersin nykyinen supertähti LeBron James ohitti hänet ja nousi kolmossijalle. Parhaalla kaudellaan 2005–2006 Bryant pussitti pistekeskiarvokseen huikeat 35,4, ja hänen koko uransa pistekeskiarvo oli 25,0.

Lakers jäädyttänyt molemmat pelinumerot

Heittävän takamiehen ja pienen laitahyökkääjän paikoilla pelannut Bryant varattiin NBA:han suoraan high schoolista vain 17-vuotiaana vuonna 1996. Bryantin varasi 1. kierroksen 13. vuorolla Charlotte Hornets, joka kauppasi hänet saman tien Los Angeles Lakersiin. Debytoidessaan hän oli NBA:n kaikkien aikojen nuorin pelaaja.

Bryantin ensimmäinen kausi kului pienehköillä peliminuuteilla, mutta seuraavat 19 kautta hän oli vähintään Lakersin kantavia voimia. Hän pelasi Lakersissa numeroilla 8 ja 24, joista seura on jäädyttänyt molemmat.

Bryant oli viimeisellä kaudellaan kaukana huippuvuosiensa kunnosta, mutta siitä huolimatta hän takoi uransa viimeisessä ottelussa Utah Jazzia vastaan huikeat 60 pistettä ja vei Lakersin voittoon.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa