Keskiviikko, 5.8.2020 
Salme, Sanelma
Urheilu

Trump haluaa Yhdysvaltojen urheiluliigojen jatkuvan niin pian kuin mahdollista

  • STT
Muun muassa NBA:n kerrottu selvittävän mahdollisuuksia otteluiden pelaamiseen ilman katsojia. LEHTIKUVA / AFP / CHRISTIAN PETERSEN Muun muassa NBA:n kerrottu selvittävän mahdollisuuksia otteluiden pelaamiseen ilman katsojia. LEHTIKUVA / AFP / CHRISTIAN PETERSEN
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uskoo, että maan urheiluliigat jatkuvat niin pian kuin mahdollista. Hänen mukaansa se tapahtuu todennäköisesti "aiemmin kuin myöhemmin".

Presidentillä ei kuitenkaan ollut aikataulua liigojen jatkumiselle.

–  En voi kertoa teille päivämäärää, mutta minusta se on aiemmin kuin myöhemmin, Trump sanoi Valkoisessa talossa koronaviruskatsauksessaan toimittajille lauantaina paikallista aikaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Muun muassa jääkiekon NHL ja koripallon NBA on keskeytetty koronaviruksen leviämisen takia. Trump haluaa, että fanit pääsevät urheiluareenoille, kun se on mahdollista.

Muun muassa NBA:n kerrottu selvittävän mahdollisuuksia otteluiden pelaamiseen ilman katsojia. Tarkoituksena on minimoida täysien areenoiden koronavirusleviämisriski.

Pelataanko syyskuussa?

Presidentti uskoo, että amerikkalaisten jalkapallon NFL-liiga alkaisi suunnitellusti syyskuussa. Liiga ei ole siirtänyt seuraavan kauden avausta.

Kalifornian osavaltion kuvernööri Gavin Newsom on kuitenkin epäileväinen aikataulun suhteen. Kun häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, pääsisivätkö fanit stadioneille syyskuussa, hän vastasi, ettei odota niin tapahtuvan Kaliforniassa.

–  En ole täällä kyseenalaistamassa ketään, mutta olen täällä sanoakseni tämän: päätöksemme täällä Kaliforniassa perustuvat terveydenhuolloin asiantuntijoiden faktoihin ja kykyymme madaltaa käyrää.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi