Perjantai, 14.8.2020 
Onerva, Kanerva
Urheilu

Hevosurheilu: Juoksija Jukka Keskisalo innostui raveista ja suoritti ajoluvan

  • Anni Rodriguez
  • Juha Inkinen
Jukka Keskisalo on ollut mukana ravipiireissä jo kauan osaomistamassa hevosia. Arkistokuva vuodelta 2015. Jukka Keskisalo on ollut mukana ravipiireissä jo kauan osaomistamassa hevosia. Arkistokuva vuodelta 2015.
Joensuulainen kestävyysjuoksija Jukka Keskisalo on suorittanut ravikortin. Asiasta kertoo Hevosurheilu.

Lehden mukaan Keskisalo suoritti c-ajoluvan kesäkuussa. Estejuoksun Euroopan mestari vuodelta 2006 on aloittanut ravien ajamisen Liperissä Asko Hyvösen opissa.

Hän omistaa myös osuuden ravuri Johnny Flamesta, jota valmentaa ja ajaa puolestaan Joensuun Mailan lukkari Juha Puhtimäki.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Keskisalo kertoo lehdelle haluavansa ainakin kerran kokeilla, miltä oikea ravilähtö tuntuu.

Keskisalo lopetti oman urheilu-uransa viisi vuotta sitten, mutta juoksua hän ei ole jättänyt täysin, vaan toimii nykyään valmennustehtävissä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi