Perjantai, 4.12.2020 
Aira, Airi
Urheilu

Naisten jalkapallon A-maajoukkueen pelaajalla koronatartunta

  • STT
Naisten jalkapallon A-maajoukkueen pelaajalla Paula Myllyojalla on todettu koronatartunta, kertoo Suomen palloliitto nettisivullaan.

Myllyoja sai tiedon positiivisesta testituloksesta perjantaina. Hän on ollut ja on edelleen liiton mukaan oireeton.

Myllyoja hakeutui ylimääräiseen testiin, kun selvisi, että hänen seurajoukkueessaan Pink Barissa oli todettu koronatartunta, ja hänen altistumisestaan ei ollut tässä vaiheessa varmuutta. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut viime viikonloppuna.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myllyoja oli liiton mukaan saanut aiemmin negatiivisen testituloksen tämän viikon tiistaina tehdyssä testissä.

Suomen joukkueen lääkäri Pippa Laukka on ollut tiiviisti yhteydessä infektiolääketieteen asiantuntijoihin.

–  Tartuntatautiviranomaisia ja Husin infektiolääketieteen asiantuntijoita on kuultu ja konsultoidaan nyt tiiviisti. Olemme selvittäneet mahdollisia altistuneita sekä jatkotoimia muun joukkueen osalta, Laukka kertoo liiton nettisivuilla.

Suomen joukkue valmistautuu parhaillaan kohtaamaan Skotlannin tiistaina EM-karsintaottelussa Helsingissä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi