Tiistai, 17.9.2019 
Aila, Aili
Jääkiekko

Mehtimäkeläinen valittiin vuoden Mestis-mediaksi

  • Karjalainen
Osana sanomalehti Karjalaisen verkkolehteä toimiva jääkiekkoaiheinen sivusto Mehtimäkeläinen sai tiistai-iltana Suomenlahdella järjestetyssä Mestis-gaalassa tunnustuksen pitkästä työstään.

Joensuulaisen Mestis-joukkueen Jokipoikien otteita jo vuosikymmenen ajan tarkasti seurannut Mehtimäkeläinen palkittiin perinteisellä gaalaristeilyllä vuoden Mestis-mediana.

-  Sivusto seuraa aktiivisesti meidän sarjaamme ja on tehnyt sitä omalla paikkakunnallaan tunnetuksi, perustelee valintaa Suomen jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Mehtimäkeläinen tuo Jokipoikien toimintaa esille ja tietysti seuraa muitakin Mestiksen asioita siinä samalla, Antila jatkaa.

Päättyneellä kaudella Mestiksessä neljänneksi sijoittuneelle Jokipojille ei suurta palkintosadetta siunaantunut. Vuotta aikaisemmin parhaan pelaajan palkinnon kuitannut Juuso Rajala valittiin toisen All Stars -kentällisen keskushyökkääjäksi. Puolustaja Matti Näätänen arvostettiin niin ikään kakkostähdistöön. Laitahyökkääjä Joona Karevaara sai Jokipoikien osalta palkinnon Kultainen kypärä -kilpailussa.

Rajalan seuraaja pelaajien valitseman Kultainen kiekko -palkinnon saajana on runkosarjan pistepörssin voittanut Sportin laitahyökkääjä Tomi Pekkala.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta tai Mehtimäkeläisestä verkko-osoitteesta http://www.mehtimakelainen.net.