Maanantai, 3.8.2020 
Nea, Neea, Linnea
Pesäpallo

Lauri Kivisen vamman laatu selviää maanantaina

  • Karjalainen
Lauri Kivinen pystyi tuettuna kävelemään itse ambulanssiin. Lauri Kivinen pystyi tuettuna kävelemään itse ambulanssiin.
Joensuun Mailan Lauri Kivisen polvivammaan saadaan vahvistus maanantaina, kun Kivinen menee magneettikuviin.

Joensuulaisjoukkueelle tärkeä pelaaja loukkasi polvensa torstain kotipelissä Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Kivisen peli loppui jo ensimmäisessä vuoroparissa ja edessä oli ambulanssimatka ensiapuun.

-  Luultavasti polvilumpio kävi pois paikaltaan ja ainahan sellainen jotain sieltä särkee, JoMan pelinjohtaja Antti Eteläpää harmitteli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pahimmillaan Kivisen koko kausi on ohi, mutta hän voi selvitä myös pienemmin vaurioin.

-  Maanantaina olemme kuvien jälkeen viisaampia, Eteläpää sanoi.

Joensuulaisille sarjan alku on ollut epäonninen. Joonas Hänninen on sormimurtuman vuoksi sivussa kolmisen viikkoa. Kahdessa ensimmäisessä pelissä kymmenen juoksua paukuttanut Juha Niemi satutti hieman kättään.

-  Siihen tuli onneksi melko pieni vamma. Eihän tuo näyttänyt tahtia paljon haittaavaan, Eteläpää nauroi.

Loukkaantumisten vuoksi Ville Ikonen nousee reservistä pelaavaan kokoonpanoon.

-  Nyt on vastuuta jaossa ja runkopelaajien on nostettava profiilia. Haihattelut kahdella tai kolmella kärjellä pelaamisesta on tässä vaiheessa syytä haudata. Nyt on saatava timanttinen keula toimimaan, Eteläpää suunnitteli.

JoMa pelaa seuraavaksi kaksi peliä vieraissa. Sunnuntaina JoMa kohtaa Ilmajoella Koskenkorvan Urheilijat, joka jäi torstaina täysin Kiteen Pallon jalkoihin. Tiistaina JoMa pelaa Jyväskylässä Kirin vieraana.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi