play

Pitkämäki: Tavoitteena on heittää vielä 90 metrin pintaan

Karjalainen

Moskovan MM-kisoista palannut Tero Pitkämäki jakoi maanantaina pitkään kommentteja medialle Helsinki-Vantaan lentokentällä. Keihään MM-hopeamitalistia olivat vastassa kukkien kanssa muun muassa Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi, Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen ja puoliso Niina Kelo.

Pitkämäki ottaa tulevat päivät rennommin ennen kauden viimeisiä kisoja.
- Varmaan mitalikahveja tulee vietettyä muutama päivä putkeen. Nopeasti pitää kuitenkin palata sorvin ääreen, kun kilpaileminen jatkuu ensi viikonloppuna Saksassa. Yritän kaivaa loppukaudesta pitkän heiton esille. Tavoitteena on heittää 90 metrin pintaan tai jopa yli.

Aki Parviaisen Suomen ennätys on 93,09.
- Se on tosi tiukassa, enkä lähde vielä haaveilemaan siitä. Ne lukemat ovat ensi vuoden heiniä.

Motivoitunut Pitkämäki aikoo jatkaa heittämistä ensi kaudella.
- Sen jälkeen mietitään tilannetta uudestaan. Moni on kysynyt Rion olympialaisista, mutta en lähde ajattelemaan niin pitkälle. Tällä systeemillä on hyvä mennä, ettei touhu mene liian vakavaksi. On sopivan rentoa edetä vuosi kerrallaan.

Pitkämäki on tuonut Suomen yleisurheilijoiden viimeisimmät MM-mitalit.
- En koe, että olisin yksinäinen kantava hahmo. Olisi Ruuskasen Anttikin voinut ottaa mitalin hyvänä päivänä. Ei kaikki menestyminen ole minun harteillani, Pitkämäki näki.