play

Keskisalo ja Lehtinen hallimaaotteluun

Tiistaina kolmanneksi Vaasassa jäänyt Jukka Keskisalo (toisena) edustaa Suomea hallimaaottelussa 3000 metrin juoksussa.

Tiistaina kolmanneksi Vaasassa jäänyt Jukka Keskisalo (toisena) edustaa Suomea hallimaaottelussa 3000 metrin juoksussa. Kuva: Lehtikuva

Karjalainen

Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut Jukka Keskisalon ja Johanna Lehtisen hallimaaotteluun Norjaa ja Ruotsia vastaan. Maaottelu käydään Norjan Steinkjerissa 7. helmikuuta.
Suomen joukkueeseen kuuluu runsaasti kokeneita urheilijoita, joista osa on menestynyt kansainvälisissä suurkilpailuissakin.
Suomea edustavat muun muassa Jonathan Åstrand, Tommi Evilä, Joensuun Katajan Jukka Keskisalo ja Katajan Johanna Lehtinen. Joensuulaiskaksikko osallistuu kumpikin 3·000 juoksuun. Vaasassa tiistaina Keskisalon juuri kyseisellä matkalla kukistanut Katajan Matti Räsänen jättää suosiolla maaottelun väliin.
–·Matilla on ollut pikkaisen hengitystieoireilua ja hän katsoi tilannetta Vaasassa yön yli. Lopulta Matti päätti pyytää vapautusta maaottelusta ja sen myös sai, Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä selvitti.
Räsänen sijoittui Vaasassa toiseksi Niclas Sandellsin jälkeen loppuajalla 8.03,57. Keskisalo oli juoksun kolmas ajalla 8.07,82.
Viime vuoden hallimaaottelut voitti Ruotsi, Suomi oli toinen ja Norja kolmas.
Miesten maaottelussa Suomi hävisi Ruotsille vuosi sitten Tampereella vain yhden pisteen. Naisten maaottelussa eroa oli tuolloin Ruotsin eduksi 23 pistettä.