play

Mäkäräinen joutui jälleen pettymään

Kaisa Mäkäräisen osalta MM-kisat jatkuivat mollivoittoisesti.

Kaisa Mäkäräisen osalta MM-kisat jatkuivat mollivoittoisesti. Kuva: Kimmo Kirves

STT

Kaisa Mäkäräinen on sijoittunut 28:nneksi ampumahiihdon MM-kisojen normaalimatkalla. Viisi sakkominuuttia Ruhpoldingissa ampunut Mäkäräinen hävisi 15 kilometrin kisan voittaneelle Norjan Tora Bergerille yli viisi minuuttia.
Yhden sakon ampunut Berger oli ylivoimainen, sillä hän päihitti toiseksi sijoittuneen Ranskan Marie Laure Brunet'n 56,4 sekunnilla. Kilpailua johtanut Brunet ampui ohi viimeisen pystypaikan viimeisen laukauksensa.
Kolmas oli Ruotsin Helena Ekholm. Mari Laukkasen sijoitus oli 60:s, Eevamari Oksasen 70:s ja Sanna Markkasen 98:s.
Ampuminen tuotti kaikille vaikeuksia. Kärkikymmeniköstä vain yhdeksänneksi sijoittunut Italian Michela Ponza ampui ilman sakkoja.
Mäkäräisen mahdollisuudet mitalitaisteluun menivät jo ensimmäisellä makuupaikalla, jolta hän kirjautti kolme ohilaukausta.
–·Vähän ylhäältä menivät ohi. Kun täräyttää kolme sakkoa, ei ole hääviä hiihtää, tuulen tyyntymisestä ampumapaikalla yllättynyt Mäkäräinen kertoi Ylelle.
Laukkanen ampui yhteensä kuusi hutia.
–·Viikonlopusta palautuminen jäi vajaaksi, hän sanoi.
Naisilla on MM-kisoissa jäljellä henkilökohtaisista kilpailuista yhteislähtömatka sunnuntaina.