Keskiviikko, 26.2.2020 
Nestori
Pesäpallo

Kolminkertainen SM-kultamitalisti mukaan JoMan hallitukseen

  • Karjalainen
Joensuun Maila juhli viime lauantaina toista peräkkäistä SM-pronssia. Joensuun Maila juhli viime lauantaina toista peräkkäistä SM-pronssia.
Kiteen Pallossa kolme Suomen mestaruutta voittanut Mikko Varonen on ensimmäisenä entisenä huippupelaajana mukana Joensuun Mailan edustusjoukkuetta pyörittävän Super-JoMa hallituksessa.

Varonen pyrkii muun muassa edustusjoukkueen kakkospelinjohtajana toimivan Petri Pennasen kanssa luomaan joensuulaisseuran ikäluokkiin D-nuorista lähtien yhteiset toimintatavat ja laatutavoitteet.

-  Junioreiden määrä on kasvanut voimakkaasti ja meillä on Suomen paras talviharjoittelupaikka (Joensuun areena), joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Positiivinen vire pitää vain hyödyntää, miettii Varonen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mikko Varonen oli voittamassa kasvattaseuransa Kiteen Pallon riveissä SM-kultaa vuosina 1999, 2000 ja 2005. Hän teki debyyttinsä miesten Superpesiksessä jo 15-vuotiaana.

Mikko Varosen poika Samu-Kalle Varonen pelaa Joensuun Mailan junioreissa. Päättyneellä kaudella Samu-Kalle Varonen pelasi ensimmäisen ottelunsa miesten pääsarjassa, isänsä tavoin 15-vuotiaana.

Lue lisää keskiviikon Karjalaisesta.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa