Tiistai, 12.11.2019 
Virpi
Urheilu

Honkalammella luistellaan jo viikonloppuna - Joensuussa ei jäädytetä

  • Karjalainen
Jäädytystyöt olivat perjantaiaamuna täydessä käynnissä Honkalammella. Jäädytystyöt olivat perjantaiaamuna täydessä käynnissä Honkalammella.
Liperin alueella pääsee sekä Ylämyllyn Honkamontun että kirkonkylän kaukaloissa luistelemaan tänä viikonloppuna. Sen sijaan Joensuussa luistelualueiden jäädyttäminen on todettu näillä lämpötiloilla vielä liian hankalaksi.

-  Makukysymyshän se on, kannattaako näin isotöistä urakkaa tehdä, myöntää Liperin kunnassa Ylämyllyn liikunta-alueista vastaava hoitaja Aimo Meriläinen.

Meriläisen tehtävissä ilmastonmuutoksen havaitsee.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-  Kyllä entisaikaan marraskuun puolivälissä tuli pysyvä jää, nyt saattaa joutua talven mittaan jäädyttämään kentät uudelleen kolmekin kertaa.

Liperissä alettiin jäädyttää kaukaloita jo viikko sitten. Jäädytystä jatketaan yhä asamupäivisin, joten vasta kello 14:n jälkeen Honkamonttuunkin pääsee korkkaamaan luistimiaan.

-  Kolmen sentin jää siellä on. Uusimmat sääennusteet lupaavat pari viikkoa eteenpäin nykyisen kaltaisia lämpötiloja, joten pahaa lauhtumista ei pitäisi olla luvassa. No, jos saamme viikoksikin luistelumahdollisuuden kuntalaisille, niin kyllähän tämä kannattaa, Meriläinen hymyilee.

Joensuun alueella on yhteensä 17 kaukaloa, joista viisi kanta-Joensuussa. Kaupungin vapaa-aikakeskuksen kenttäpäällikkö Ari Ihanus sanoo kenttämiesten kokeilleen jäädyttämistä näissä jo kuluneen viikon ajan, mutta ohut vesikerros ei ole päivän mittaan ehtinyt jäätyä riittävästi.

-  Jatketaan kokeilua ensi viikolla, mutta nähdäkseni tarvittaisiin viikon ajan pientä pakkasta tai sitten pariksi päiväksi kunnollista 10 asteen kylmyyttä.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa