Tiistai, 25.2.2020 
Tuija, Tuire, Vanessa
×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 155

Salibandy

Josba pyrkii kirkastamaan ilmettään - "Eletty liiaksi menneessä"

Josban uusi johtokunta on aloittanut työnsä seuratyön ilmeen kirkastamiseksi ja modernisoimiseksi. Joensuulainen salibandy on viimeisen kymmenen vuoden aikana jäänyt jälkeen maan kärkiseurojen tavasta toimia.

- On eletty pitkään liiaksi mennessä eikä oltu kehitystrendeissä mukana kuten suurseurat, arvioi  johtokunnan varapuheenjohtaja Tanja Ahtiainen.

Selvimmin se näkyy siinä, että Josba menetti muutamia ikäluokkia heikon juniorityön vuoksi.

- Nyt tähän tulee muutos. Esimerkiksi divarijoukkue tulee olemaan kohderyhmänä useammassakin kehityshankkeessa.

Josban uusi johtokunta on joutunut ensitöikseen myös taloustalkoisiin. Viime kauden jälkeiset talouden tervehdyttämistoimet on saatu käyntiin. Ahtiaisen mukaan tukijoiden suhtautuminen uuteen strategiaan on ollut myönteistä.

Myös puheenjohtaja ja edustusjoukkueen päävalmentaja Antti Ruokonen (kuvassa) sanoo tuoreella johtokunnalla olevan nyt aiempaa leveämmät hartiat ja kontakteja uusiin sidosryhmiin.

Josba jatkaa huhtikuussa alkanutta harjoitusrupeamaansa heinäkuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen on omatoimijakso. Harjoituspelit Kuopion Welhoja NST:tä vastaan pelataan elo-syyskuussa.

- Divarijoukkueen pelaajien osallistumisprosentti on ollut korkea kaikkiin laji- ja fysiikkaharjoituksiin, kehuu Ruokonen.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 5€ 5 viikkoa