play

Jarkko Kinnusen ura kilpakävelijänä päättyy

Kilpakävelijä Jarkko Kinnunen lopettaa urheilu-uransa tähän kauteen. LEHTIKUVA/AFP

Kilpakävelijä Jarkko Kinnunen lopettaa urheilu-uransa tähän kauteen. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Kilpakävelijä Jarkko Kinnunen lopettaa urheilu-uransa tähän kauteen. Torstaina Tampereella käveltävä Kalevan kisojen 20 kilometriä jää Kinnusen viimeiseksi kisaksi kotimaassa, Kinnunen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

–  Melkoista myllerrystä olen tämän asian kanssa oman pääni sisällä käynyt. Se oli tosi iso päätös, Kinnunen sanoi.

Kalevan kisojen jälkeen Kinnunen kilpailee vielä mahdollisesti Ruotsi-ottelussa Tukholmassa syyskuun alussa. Kinnunen, 37, kilpaili yhteensä 15 kertaa EM-, MM -tai olympialaisissa, joista viimeisiksi jäivät tämänvuotiset olympialaiset.

–  Osittain päätös lähti siitä, että 50 kilometriä jää arvokisoista pois. Olen aina ajatellut, että juuri viisikymppinen on matkana minun vahvuuteni. Sekin tietysti turhauttaa, että toinen jalka on tuollainen, Kinnunen viittasi oikean jalan hermotusongelmaan, johon ei ole löytynyt helpotusta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kinnusen 50 kilometrin ennätys on Lontoon olympialaisissa 2012 kävelty 3.46.25. Uran paras arvokisasijoitus tuli Berliinin MM-kisojen 50 kilometrillä 2009, jolla Kinnunen tuli maaliin yhdeksäntenä, mutta nousi myöhemmin kahdeksanneksi edellään olleen kilpailijan dopingkäryn takia.

–  Berliinin kilpailu oli tosi mahtava. Silloin oli itsevarmempi olo kuin koskaan. Kisoja edeltäneen harjoituskauden syksy oli hankala, mutta tammikuusta elokuulle meni hyvin, ja vaikka kilpailussa oli vaikeuksia mahan kanssa, se ei vaikuttanut, Kinnunen muistelee.

Antibioottikuurilta ennätykseen

Lontoon ennätyskävelyyn valmistaneella harjoitusjaksolla Kinnunen väsähti yllättävästi pitkällä lenkillä. Verikoe kertoi, että kropassa jylläsi mykoplasma.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Söin kolmen viikon antibioottikuurin, joka päättyi juuri ennen Lontoon kilpailua. Sen takia ei voitu tehdä normaalia kisaan valmistautumista, mutta jalat olivat tuoreemman tuntuiset kuin koskaan. Oikein ihmettelin, miten 40 kilometrin kohdalla on näin hyvät jalat, Kinnunen kertoi.

Kinnunen siirtyy urheilijasta liikunnanopettajaksi. Hän valmistui liikunta- ja terveystieteiden maisteriksi 2017.

–  Minulla oli yläasteella niin hieno liikunnanopettaja Juhani Koivula, että päätin jo silloin, että haluan joskus olla samanlainen kannustava opettaja kuin hän, kolmilapsisen perheen isä Kinnunen kertoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi