Mestarivalmentaja Jalonen jongleeraa Leijonissa rutiinilla – "Meillä on koossa iso ryhmä, eli tilanne on hyvä"
Päävalmentaja Jalosen mukaan Valtteri Filppula miettii vielä maajoukkueuransa jatkumista. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Paitsi että jääkiekkovalmentajan arki on kiireistä, se muistuttaa joskus jonglöörin hommia sirkushuveineen. Pitäisi saada useampi pallo pysymään ilmassa yhtä aikaa.
Suomen miehet olympiakultaan ja kolmeen maailmanmestaruuteen luotsannut Jukka Jalonen puki kesäloman jälkeen työhaalarit päälle ja alkoi tarkastella maajoukkueen lähiohjelmaa todella isosta kuvasta.
Leijonat esittäytyy tällä kaudella faneilleen kaksinkertaisena arvokisavoittajana ensi viikonloppuna Turussa, jossa pelataan perinteinen Suomen EHT-turnaus. Kun Turussa pelattava kotiturnaus päättyy, kauden toiseen, Sveitsin EHT-koitokseen on aikaa vain reilu kuukausi.
– Toinen EHT tulee nopeasti vastaan. Meillä on kahdessa EHT-tapahtumassa yhteensä 54 pelaajaa, päävalmentaja Jalonen kertoo.
Ei hän asetelmaa liian hektisenä pidä. Kokeneena kiekkoluotsina päävalmentaja keskittyy olennaiseen.
– Meillä on koossa iso ryhmä pelaajia, eli tilanne on hyvä. Jo nyt kauden toisessa EHT-turnauksessa on noin kymmenen varmaa pelaajaa, Jalonen kuvailee.
EHT pitkästä aikaa Turussa
Yleensä Helsingissä pelattava kauden ensimmäinen EHT-turnaus on kiekkoiltu marraskuussa. Yhtä perinteisesti maajoukkueavausta on seurannut joulukuussa Moskovan euroturnaus.
Tänä vuonna EHT-kiertue ei hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvälle Venäjälle levittäydy. Venäjän sijasta turneella pelaa Sveitsi.
– Yleensä Moskovaan olemme valinneet nuorempia pelaajia. Nytkin olemme antaneet kokeneemmille pelaajille päätösvaltaa siihen, jos he haluavat pelata kauden avaavassa kotiturnauksessa. Tänä vuonna näiden turnauskokoonpanojen ikäjakauma näyttää kuitenkin olevan aika lailla fifty-fifty, Jalonen huomauttaa.
EHT-karavaani palaa Turkuun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Syksyllä 2012 NHL:n työsulun aikana Jalosella oli edessään Leijonien ensimmäisen valmentajarupeamansa viimeinen kausi.
– En muista siitä Turun-turnauksesta muuta kuin että maalillamme pelasivat (Pekka) Rinne ja (Tuukka) Rask. Tuon tason maalivahdit kyllä muistaa, Jalonen huokaa.
Leijonissa kova imu
Koska suomalaisella jääkiekkoilijalla on tällä kaudella tilaisuus saada pelipaikka hallitsevassa olympiavoittaja- ja maailmanmestarijoukkueessa, Leijonien imu on lähes vastustamaton.
– Kieltäytymisiä tuli tällä kertaa yksi. Lisäksi Sveitsin liigaa johtavan Geneven ykkössentteri Valtteri Filppula miettii tulevaisuuttaan maajoukkueessa, Jalonen sanoo.
Leijonissa nähdään Turun EHT-peleissä neljä ensikertalaista, kaikki hyökkääjiä: Joose Antonen KooKoo, Joona Ikonen Ilves, Eetu Liukas HPK ja Aapeli Räsänen KalPa.
– Räsänen on vahva aloittaja, hyvä maalineduspelaaja, Antonen taas on nostanut Ilveksestä KooKoohon siirttyään kokonaisvaltaisen pelaamisen tasoaan, Jalonen ruotii ja jatkaa:
– Kolmas raitin pelaaja Ikonen on tosi monipuolinen, hän pystyy pelaamaan yli- ja alivoimaa. Liukas puolestaan on isokokoinen fyysinen palaaja. Hän pelaa kovaa puhtaasti, mikä on tärkeää, koska ei ole varaa jäähyillä.
Stigmatisoitu KHL lipui paitsioon
Synkän poliittisen stigman kylkeensä saaneessa KHL:ssä pelaa suomalaisista vain hyökkääjä Teemu Pulkkinen. Siten Suomen valmennusjohto ei ole pelaajia katsastaessaan harrastanut tällä kaudella Venäjän-matkailua.
– Se on uutta edellisiin kausiin verrattuna, että Ruotsin ja Sveitsin liigojen tarkkailu on lisääntynyt, Jalonen vahvistaa.
Leijoniin valittiin EHT-Turkuun 15 pelaajaa kotoisesta Liigasta, seitsemän Ruotsin SHL:stä ja viisi Sveitsin liigasta.
A-maajoukkue Turun EHT-turnaukseen:
Maalivahdit: Harri Säteri (Biel, Sveitsi), Niclas Westerholm (SaiPa).
Puolustajat: Niklas Friman (Brynäs, Ruotsi), Tommi Kivistö (Kärpät), Mikko Lehtonen (Zürich, Sveitsi), Petteri Lindbohm (Frölunda, Ruotsi), Ilari Melart (HIFK), Ville Pokka (Färjestad, Ruotsi), Juuso Riikola (Oskarshamn, Ruotsi), Vili Saarijärvi (Langnau, Sveitsi), Mikael Seppälä (Tappara), Veli-Matti Vittasmäki (Tappara).
Hyökkääjät: Miro Aaltonen (Kloten, Sveitsi), Joose Antonen (KooKoo), Marko Anttila (Kärpät), Hannes Björninen (Brynäs, Ruotsi), Anrei Hakulinen (Lukko), Joona Ikonen (Ilves), Jere Innala (Frölunda, Ruotsi), Juho Lammikko (Zürich, Sveitsi), Jori Lehterä (Tappara), Eetu Liukas (HPK), Waltteri Merelä (Tappara), Iiro Pakarinen (HIFK), Aapeli Räsänen (KalPa), Antti Suomela (Oskarshamn, Ruotsi), Teemu Turunen (Kärpät).
Päävalmentaja: Jukka Jalonen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi