Jussi Ahokas voitti vihdoin KooKoon TPS:n puikoissa – "Sitkeää toimintaa meiltä"
TPS voitti vihdoin KooKoon Liigassa päävalmentaja Jussi Ahokkaan alaisuudessa, kun se nousi peliä hallinneen KooKoon ohi Kouvolassa kolmannessa erässä ja oli parempi maalein 3–2.
Viime kaudella KooKoo voitti joukkueiden kaikki neljä kohtaamista.
– Meiltä nousujohteinen peli. Täältä on hyvin vaikea hakea vieraspisteitä. Hyvin laitettiin kroppaa likoon lopussa, Ahokas kiitteli.
KooKoon Leevi Aaltonen hyödynsi TPS:n puolustajan Jimi Suomen liian rohkean nousun oman maalin editse. Lauri Korpikoski tasoitti noustuaan röyhkeästi maalille KooKoon kahden puolustajan välistä.
– Sitkeää toimintaa meiltä. Roikuttiin sielulla mukana pelissä. Saatiin tarvittavat maalit ja puolustettiin loppuun, TPS:n Korpikoski totesi.
Kolmanteen erään KooKoo tuli isännän elkein alusta alkaen. Teemu Rautiainen vei KooKoon uudelleen johtoon vain runsaan minuutin pelin jälkeen.
KooKoo tuli toisen kerran rinnalle ja lopulta ohi. TPS:n toinen ylivoimamaali käänsi pelin vieraille. Scott Kosmachuk ampui pelin tasoihin, ja Anthony Rech iski jo kauden neljännen maalinsa ja voitto-osuman vain vajaa kaksi minuuttia edellisen jälkeen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi