play

Jymy jyrää Tahkoa vastaan ja kotonaan

Isäntien jokerit Roope Korhonen (kuvassa)  ja Lauri Rönkkö löivät taukoon mennessä kaksi juoksua mieheen.  LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Isäntien jokerit Roope Korhonen (kuvassa) ja Lauri Rönkkö löivät taukoon mennessä kaksi juoksua mieheen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

STT-Lehtikuva

Sotkamon Jymy voitti kauden kahdeksannenkin kotiottelunsa Superpesiksessä lyödessään Hiukassa Hyvinkään Tahkon 2–0 (5–0, 6–2). Tahkon edellinen voitto keskinäisissä kohtaamisissa on vuodelta 2016, jonka jälkeen kainuulaiset ovat kyykyttäneet hyvinkääläisiä 11 kertaa peräkkäin.

Tahkon polvivaivaista lukkaria Petteri Alasta tuurasi pääsarjadebyytissään loimaalaiskasvatti Joona Iivonen, 21.

– Olihan meillä mahdollisuuksia monessa kohtaa, jos lyöntiratkaisuissa olisi ollut enemmän päättäväisyyttä. Petterin tilanne selviää tarkemmissa tutkimuksissa, kunhan palaamme reissusta, kommentoi Itä-Suomen kahden pelin kiertueelta pisteen matkaansa saaneen Tahkon pelinjohtaja Miika Rantatorikka.

Jymy jynssäsi avausjaksolla tasaisen tappavaan tahtiin vähintään yhden juoksun jokaisessa neljässä sisävuorossaan. Avausjakson kolmostilanteet menivät 8–3. Isäntien jokerit Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö löivät taukoon mennessä kaksi juoksua mieheen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Toisen jakson voittojuoksun 3–2 löi pallon kakkospussiin iskenyt Iivari Vihanto, 17. Kalle-Tapio Huuskon pudottaessa pallon Vihanto sai tililleen ensimmäisen pääsarjakotiutuksensa kolmannessa ottelussaan. Selkeän jaksovoiton Jymylle takasi kolmannen vuoroparin kunnarillaan (1+2) Konsta Kurikka.

Jymyn palkitut olivat ykkösen hihaansa saanut ja kaksi juoksua tuonut Kalle Kuosmanen (5 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja 1+3 juoksua lyönyt polttaja Kurikka (8/9).

Tahkosta erottuivat yhden juoksun tuonut ykkösvahti Jere Vikström (6/7) ja kertaalleen kotiuttanut Santtu Patova (4/6).

Veto voitti Imatralla, Kanala poissa riveistä

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vimpelin Veto pätkäisi orastavan tappiosarjansa kahteen, mutta lipsautti silti pisteen matkasta Ukonniemessä. Imatran Pallo-Veikot nappasi vähintään pisteen neljännestä kotipelistä peräkkäin antauduttuaan Vedolle kotiutuskisan jälkeen lukemin 1–2 (1–5, 5–0, 0–0, 2–3).

Vedon riveissä ei ollut alkoholiongelmastaan tiistaina julkisesti kertonutta Mikko Kanalaa, jonka Iltalehti uutisoi jääneen kiinni rattijuopumuksesta.

Avausjakson kolmostilanteet menivät vieraiden nimiin 14–4. Vedon Matias Rinta-aho löi juoksun jokaisessa neljässä sisävuorossa. Kolmesti tuojana oli Olli Heikkala. Veli-Pekka Yli-Hirvelä juoksi kunnarin (1+0) tyhjään kenttään.

Veto jäi toisella jaksolla neljään kolmostilanteeseen, joten joukkue ei olisi voittanut jaksoa edes sataprosenttisella kotiutusteholla. Jakson voittojuoksun sivalsi kahdesti toisella jaksolla kotiuttanut IPV:n jokeri Tommi Piirainen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vedon voiton ratkaisivat kotiutuskisan tasoittavalla juoksun lyöneet Perttu Ruuska, Rinta-aho ja Elmeri Anttila.

IPV:n luottomiehet olivat viidesti kotiutuspaikkaan päässyt Piirainen (3/8) ja yhden juoksun tuonut polttaja Juho Keinänen (5/8).

Vedon sankarit olivat kotiutuskisa mukaan lukien viisi juoksua lyönyt vitonen Rinta-aho (9/13) ja koppari Yli-Hirvelä (8/11).

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi