play

JYPin uusi nousu alkamassa? – "Yleisö oli ihan villinä"

JYPin Braden Christoffer hääri yhtenä ottelun tehomiehistä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

JYPin Braden Christoffer hääri yhtenä ottelun tehomiehistä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Jyväskylässä on uuden aikakauden tuntua, sillä liigajoukkue JYP on uudistunut isolla kädellä. Omistajat kaivoivat lisää euroja kassoistaan ja hurrikaanipaitojen riveihin on siirtynyt sekä vanhoja JYP-tähtiä että uusia nimimiehiä.

Avauskierroksella Vaasassa JYP kärsi tappion, mutta kotikaukalossa kauden avauspelinsä pelannut Lukko sai kovaa kyytiä perjantaina. JYP vei voiton maalein 5–2. Voitto oli JYPille ensimmäinen raumalaisista sitten vuoden 2019 marraskuun.

Toki kierroksia on takana vasta kaksi, mutta JYPin kotikaukalossa Hippoksella nähtiin pitkästä aikaa parin todella tahmean kauden jälkeen laadukasta jääkiekkoa, josta nautti myös 3  500-päinen yleisö.

–  En ollut ihan tyytyväinen pelin alkuun. Vähän oli hitautta kiekollisessa pelissä. Osoitettiin silti hyvää sitkeyttä. Peli kun eteni, olimme äärimmäisen tehokkaita. Sopivasti jäi korjattavaa tulevaisuuteen. Huomenna jatketaan Porissa, uransa 888. ottelun päävalmentajana luotsannut Jukka Rautakorpi totesi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

JYPin tehomiehinä ottelussa häärivät Geoff Platt, Braden Christoffer ja Juuso Puustinen tehoin 1+1.

–  Yleisö oli ihan villinä. Oli hienoa nähdä hallissa paljon porukkaa. Meidän ketjumme on tehty työntekoon, mutta pystymme myös tekemään maaleja. Siinä onnistuimme tänään, nelosketjun sentteri Christoffer summasi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi