play

Kärpät liian vahva Sportille – Mestistä tahkonnut Juho Korhonen avasi pistetilinsä Liigassa

Troy Bourke vastasi Kärppien avausmaalista Sportia vastaan. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Troy Bourke vastasi Kärppien avausmaalista Sportia vastaan. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

STT-Lehtikuva

Vaasan Sportin ja Oulun Kärppien välinen Liiga-ottelu noudatti samaa kaavaa kuin kauden muutkin kotiottelut. Klassista tasaista vääntöä nähtiin koko ottelun ajan Kärppien voittaessa vieraissa 3–1.

Maajoukkuekomennuksella loukkaantunutta Kärppien Saku Mäenalasta tuuraa ainakin kaksi viikkoa Juho Korhonen, jolle keskiviikon liigaottelu oli uran viides ja ensimmäinen tällä kaudella.

Korhonen on pitkän tien kulkija, sillä hän pelasi ensimmäisen liigaottelunsa jo kaudella 2016–17 ja seuraavalla kaudella kolme lisää, mutta kolmella edelliskaudella ottelusarakkeeseen ei tullut merkintöjä.

–  Muutama vuosi sitten oli paha loukkaantuminen, mutta sen jälkeen olen tehnyt kovasti töitä, että Liigaan pääsisin. Tuntui todella hienolta päästä pelaamaan pitkästä aikaa Kärppä-paitaan, iloitsi Korhonen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kolme edellistä kautta Korhonen on pelannut Mestiksessä, josta hyppäys Liigan kärkijoukkueeseen on suuri. Se ei kuitenkaan hirvitä 22-vuotiasta Korhosta.

–  Ero on ennen kaikkea mailakamppailussa, jossa liigapelaajat ovat selvästi edellä.

Korhonen antoi nappisyötön Troy Bourkelle, joka laukoi Kärppien avausmaalin.

–  Huomasin, että toinen puoli kentästä oli tyhjä. Vain yksi valkoinen paita näkyi, ja syötin sinne, Korhonen kuvaili ensimmäistä Liigan tehopistettään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi