play

Kiina siirtää Aasian kisoja – tapahtuma oli tarkoitus järjestään syyskuussa Hangzhoussa

Aasian kisat oli tarkoitus järjestää syyskuussa Kiinan Hangzhoussa. LEHTIKUVA/AFP

Aasian kisat oli tarkoitus järjestää syyskuussa Kiinan Hangzhoussa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Kiina siirtää useiden urheilulajien kilpailutapahtumaa Aasian kisoja. Kiinalaiset tiedotusvälineet kertoivat tapahtuman siirrosta perjantaina ja ilmoittivat lähteeksi tapahtuman järjestäjän, Aasian alueen olympianeuvoston OCA:n.

Tiedotusvälineet eivät kertoneet kisojen siirron syytä, mutta Kiinassa on tehty kevään aikana voimakkaita rajoitustoimia koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Aasian kisoja kutsutaan myös Asiadeiksi. Ensimmäiset Aasian kisat järjestettiin vuonna 1951, ja tänä vuonna ne oli tarkoitus järjestää 10.–25. syyskuuta Kiinan Hangzhoussa.

Aasian kisat järjestetään joka neljäs vuosi kesäolympialaisten välisenä parillisena vuotena eli nykyisin samana vuonna talviolympialaisten kanssa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tänä vuonna talviolympialaiset järjestettiin Pekingissä 4.–20. helmikuuta.

Aasian kisat on Kansainvälisen olympiakomitean tunnustama tapahtuma, ja sitä pidetään kesäolympialaisten jälkeen toiseksi suurimpana useiden urheilulajien kilpailutapahtumana.

Myös Kiinan Chengdussa järjestettävät universiadit lykkääntyvät edelleen tuonnemmaksi. Universiadit oli alun perin tarkoitus järjestää viime vuonna, mutta nyt ne on siirretty ensi vuoteen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi