play

Kirittäret kavensi Pesäkarhujen johtoa Superpesiksen finaalisarjassa

Kirittäret voitti naisten Superpesiksen kolmannessa loppuottelussa kotikentällään porilaisen Pesäkarhut . LEHTIKUVA / Tommi Anttonen

Kirittäret voitti naisten Superpesiksen kolmannessa loppuottelussa kotikentällään porilaisen Pesäkarhut . LEHTIKUVA / Tommi Anttonen

STT-Lehtikuva

Jyväskylän Kirittäret oli sunnuntaina pakkovoiton edessä naisten Superpesiksen kolmannessa finaaliottelussa, kun Suomen mestaruus oli ensimmäisen kerran katkolla Porin Pesäkarhuille Jyväskylässä. Ottelu oli ulkopelin juhlaa, josta vastasi kaksi laadukasta ulkopelijoukkuetta. Taiston tauottua pidemmän korren vei lopulta Kirittäret 2–0 (1–0, 4–0).

–  Tilanteiden luominen on yleensä vaikeaa, kun hyvätkään lyönnit eivät aina mene perille. Tällä kertaa onnistuttiin omassa pelissä vastustajaa paremmin, ottelun parhaana pelaajana palkittu Kirittärien Emma Körkkö totesi pelin jälkeen.

Kirittäret nousi välieräsarjassa tamperelaista Mansea vastaan 0–2-tappioasemasta lopulta finaalipeleihin viemällä sarjan nimiinsä otteluvoitoin 3–2. Jyväskyläläisleirissä riittää uskoa siihen, että sama temppu pystytään tekemään vielä toistamiseen tämän kevään aikana.

–  Olemme kerran jo onnistuneet nousemaan kahden tappion takaa ja pystymme varmasti siihen myös uudestaan, Körkkö paalutti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kirittäret oli tähän mennessä iskenyt kahdessa aiemmassa finaaliväännössä vain kolme juoksua, kun taas Pesäkarhujen vastaava saldo näytti yhdeksää tuotua juoksua. Tällä kertaa tilastot kääntyivät päälaelleen.

–  Tähän saakka finaalisarja on edennyt lähes samalla tavalla, kuin välieräsarja Mansea vastaan. Ensimmäinen ottelu oli meiltä ohipeli ja vaikka toiseen peliin parannettiin otteita, niin silti tuli tappio. Kolmas peli selkä seinää vasten oli taas meiltä todella hyvä esitys, Kirittärien pelinjohtaja Jussi "Nalle" Viljanen kommentoi.

"Toisella jaksolla Kirittäret oli selvästi parempi"

Pesäkarhut vei nimiinsä finaalisarjan kaksi ensimmäistä kohtaamista, mutta Jyväskylässä joukkue jäi täysin ilman juoksuja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Vastustaja esitti hyviä otteita, varsinkin ulkopelissä. Ensimmäisellä jaksolla meillä oli omat hetket tapella jaksovoitosta, mutta toisella jaksolla Kirittäret oli selvästi parempi, Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarkko Pokela tunnusti.

Tappiosta huolimatta Pesäkarhut johtaa finaalisarjaa voitoin 2–1. Suomen mestaruus on toisen kerran katkolla Pesäkarhuille ensi lauantaina neljännessä loppuottelussa Porissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi