play

Kirittäret voiton päässä Suomen mestaruudesta – Manse selkä seinää vasten ensi lauantaina

Kirittärien Emma Körkkö juoksi avausjaksolla kunnarin. (arkistokuva) LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Kirittärien Emma Körkkö juoksi avausjaksolla kunnarin. (arkistokuva) LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT-Lehtikuva

Naisten Superpesiksen finaalisarja Jyväskylän Kirittärien ja tamperelaisen Manse PP:n välillä jatkui sunnuntaina Jyväskylässä toisella loppuottelulla. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen voitto kirjattiin lopulta Kirittärille luvuin 1–0 (12–5, 4–4).

Ottelun avausjakso ratkesi faktisesti kotijoukkueelle jo ensimmäisessä vuoroparissa, jossa Kirittäret löi taululle peräti seitsemän juoksua. Emma Körkön (1+3, kolme tuotua) ja Venla Karttusen (1+3, kaksi tuotua) kunnarien siivittämänä jyväskyläläisryhmä nappasi jaksovoiton lopulta selvin 12–5-lukemin.

–  Tulimme ensimmäiselle jaksolle aikamoisella ryminällä ja saatiin heti avausvuoropariin unelma-aloitus, kotijoukkueen ykköspalkittu Karttunen totesi.

–  Vaikka meillä oli hyvä suunnitelma varattuna ottelun alkuun, niin seitsemää lyötyä juoksua emme olleet etukäteen budjetoineet ensimmäiseen sisävuoroomme, Kirittärien pelinjohtaja Mattias Kitola puolestaan tunnusti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tyhmiä virheitä

Manse PP tuli sisuuntuneena toiselle jaksolle, mikä näkyi muun muassa aiempaa tiiviimpänä ulkopelinä. Kirsi Ala-Lipastin (6 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kakkospalkittu Sara-Ella Kemppaisen (5/6) kunnareilla tamperelaisjoukkue oli kahden pelatun vuoroparin jälkeen jo 4–1-jaksojohdossa.

Kirittäret osoitti kuitenkin henkistä kovuutta toisen jakson kolmannessa vuoroparissaan, jossa jyväskyläläissikermä nousi kolmen juoksun takaa lopulta voiton sinetöineisiin 4–4-tasalukemiin.

–  Toinen jakso oli hallussamme, mutta annettiin se tasoihin omilla tyhmillä virheillä. Taistelu on kuitenkin kesken ja meillä on vahva usko siihen, että tulemme vielä täältä, Mansen pelinjohtaja Jari Cavernelis vannotti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pääsimme toisella jaksolla hetki kerrallaan peliin mukaan ja ratkaisimme voiton rajun viimeisen ulkovuoron ansiosta, Mattias Kitola vastaavasti kiteytti.

Karttusen ja kakkospalkittu Körkön onnistumisten ohella Kirittäristä voitaneen nostaa esille myös Ella Korp elan neljä tuotua juoksua. Mansen puolelta Ala-Lipastin ja Kemppaisen lisäksi esille nostettakoon myös joukkueen ykköspalkittu Virpi Hukka (9/9).

Loppuottelusarja jatkuu ensi lauantaina Tampereella, jossa Kirittärillä on ensimmäinen mahdollisuus viedä SM-kulta nimiinsä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi