Kirittäret vapautti häirintäkohussa olevan Petri Kaijansinkon tehtävistään
Kaijansinkko on ollut viime päivinä häirintäkohun keskellä. Lehtikuva / Timo Jaakonaho
Naisten Superpesiksessä pelaava Jyväskylän Kirittäret on vapauttanut Petri Kaijansinkon valmennus- ja pelinjohtotehtävistään. Seurajohtajan tehtävistä Kaijansinkko on vapautettu toistaiseksi.
Kirittärien mukaan Kaijansinkolla ei ole edellytyksiä jatkaa seuran valmentajana tai pelinjohtajana jatkossa. Tiedotteessaan Kirittäret sanoo haluavansa taata seuran kaikille joukkueille mahdollisimman hyvät olosuhteet kilpailemiseen ja harjoitteluun.
Kaijansinkko on ollut viime päivinä häirintäkohun keskellä. Hän julkaisi tiistaina Kirittärien kotisivuilla julkisen anteeksipyynnön seksuaalisesta häirinnästä. Nuoren pelaajan häirintä tapahtui vuonna 2014, ja siitä kertoi hiljattain Urheilulehti. Jutussa ei mainittu valmentajaa nimeltä.
Kaijansinkko valmensi vuonna 2014 Raumalla.
– Toimin silloin väärin. Syyllistyin epäasialliseen käytökseen ja varmasti myös seksuaaliseen häirintään tekstiviesteilläni. Hävettää ja kaduttaa, Kaijansinko sanoi tiistain anteeksipyynnössään.
Pesiksen häirintätapauksesta oli kirjoittanut ensimmäisen kerran silloinen A-Lehtien kustantama Urheilulehti jo vuonna 2016.
"Väärinkäytöksiä ei ole ajallaan käsitelty asianmukaisesti"
Perjantaina Ilta-Sanomissa toinen pelaaja väitti nimettömänä joutuneensa Kaijansinkon häirinnän uhriksi. Kyseessä oli naisten entinen pääsarjapelaaja, jonka mukaan häirintä tapahtui länsirannikkolaisseurassa vuosina 2008–2011. Kaijansinkko työskenteli tuolloin Porin Pesäkarhuissa. Pitkän linjan pesäpallovaikuttajaa Kaijansinkoa ei ole epäilty missään vaiheessa rikoksista.
– Väärinkäytöksiä ei ole ajallaan käsitelty asianmukaisesti. Pesäpalloliiton selvitykset ja menettelyt vievät aikansa, ja pelaajamme joutuvat tässä sijaiskärsijöiksi. Tehtävämme on tarjota heille parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä lajin parissa.
– Huolehdimme, että jokainen seuran toiminnassa tietää omat oikeutensa, tunnistaa häirinnän ja voi siihen puuttua, myös nimettömänä. Puheeksi ottamisen kynnystä vaikeaksi koetuista aiheista pitää edelleen madaltaa, Kirittärien puheenjohtaja, europarlamentaarikko Henna Virkkunen sanoi seuran tiedotteessa lauantaina.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi