Salibandymiehille takaisku Sveitsin MM-kisoissa: isäntäjoukkue voitti, jatkopeleistä uhkaa tulla vaikeat
Suomen salibandyjoukkueen kapteeni on Nico Salo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Suomen miesten salibandymaajoukkue koki kompastumisen MM-kisojen toisena pelipäivänä, kun kisaisäntä Sveitsi kaatoi Suomen 7–5 riemastuttaen melkoista mekkalaa pitäneen, päälle kymmentuhantisen kotiyleisön Zürichissä.
Tappio oli harvinaisuus, sillä se oli vasta viides alkulohkotappio Suomelle MM-historiassa ja ensimmäinen jollekin muulle kuin Ruotsille sitten vuoden 2004. Tuolloinkin Sveitsi voitti Suomen Zürichissä MM-alkulohkossa.
Sveitsi karkasi avauserässä 11 minuutissa 3–0-johtoon, ja vaikka Suomi kiristikin kahteen otteeseen maalin päähän, rinnalle ei suomalaiskiri ikinä kantanut.
– Ei pystytty vastaamaan alussa fyysisesti. Mahdollisuus oli tulla mukaan peliin, mutta annettiin ihan liikaa läpiajoja Sveitsille, liian helppoja maaleja. Ei oltu vielä valmiita tähän vaiheeseen, päävalmentaja Petteri Nykky totesi STT:lle puhelimitse Zürichistä.
– Hankala peli, ei päästy omaan peliin kiinni ja käsiksi Sveitsiin. Pallollisesta pelistä puuttui röyhkeyttä, maalipaikoille ei päästy, Ville Lastikka kertoi pelaajan näkemyksen kitkerästä tappiosta.
Lauantaina tasapelin Norjan kanssa pelannut Sveitsi johtaa lohkoa. Suomella ja Suomelle lauantaina murskaavasti hävinneellä Slovakialla on kaksi pistettä, sillä Slovakia peittosi sunnuntaina Norjan 7–6. Lohko päätetään tiistaina Suomen kohdatessa Norjan ja Sveitsin pelatessa Slovakiaa vastaan.
– Oma peli kuntoon siinä, ehkä tässä saatiin herätys. Jos jossain vaiheessa on hävittävä, niin se on alkusarjassa, Nykky kuvasi lähtökohtia tiistain Norja-peliin.
Sveitsi on suosikki päätöskierroksella Slovakiaa vastaan, ja jos isännät ottavat odotetun voiton, ottaa se myös lohkovoiton. Muille sijoille jääneillä tie on jatkopeleissä kivisempi, ja Sveitsi-tappion myötä Suomea uhkaa esimerkiksi se, että lajin toinen suurmaa Ruotsi tulee vastaan jo välierävaiheessa, sen totutun finaalin sijaan.
– Tilanne tiedetään, on selvittävä lohkon kahden parhaan joukkoon. Ja loput pelit on sitten voitettava, Nykky tiivisti miettimättä vielä mahdollisia jatkokuvioita sen tarkemmin.
– Välillä tulee takaiskuja. Olennaista on, miten ne käsitellään ja kehitytään jatkoon, Lastikka päätti.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi