play

"Kolmoskorin lukkari" Teemu Kinnunen on näpäyttänyt epäilijöitään: "Sanoisin, että puhujat puhuu ja tekijät tekee"

Viikonloppuna alkava finaalisarja on Teemu Kinnuselle uran ensimmäinen. Lehtikuva / Roni Rekomaa

Viikonloppuna alkava finaalisarja on Teemu Kinnuselle uran ensimmäinen. Lehtikuva / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Vimpeli Vedon lukkari Teemu Kinnunen, 30, juoksee lauantaina uransa ensimmäiseen finaalisarjaan, kun Veto kohtaa Superpesiksen kauden huipennuksessa Tampereen Manse PP:n. Kun Kinnuselta kysyy, uskoiko hän kaksi vuotta sitten esiintyvänsä lähitulevaisuudessa finaaleissa, myöntää lukkari finaalipelien olleen enemmänkin toiveajattelua.

–  En uskonut tämän tapahtuvan ainakaan näin nopeasti, vaikka finaaliin pääseminen on toki aina ollut tavoite ja haave, aiemmin Siilinjärvellä ja Kuopiossa pelannut Kinnunen sanoo.

–  Olen aina pyrkinyt tekemään kaiken niin hyvin kuin osaan, toivoen paikan aukeavan huippujoukkueeseen, kuten nyt on käynyt.

Vimpelissä suurin ero Siilinjärven aikaan on Kinnusen mukaan ammattimaisuus.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kaikki tehdään ammattimaisesti ja selkein kuvioin. Vaatimustason nousu on samalla antanut lisävirtaa.

Ennen kauden alkua moni rankkasi Kinnusen "kolmoskorin lukkariksi". Mies itse sanoo saaneensa kommenteista pelkästään lisää intoa näyttää taitonsa.

–  Tiedostin näkemykset ja vastaavasti omat taitoni. Sain kommenteista vain lisäboostia tehdä töitä entistäkin enemmän. Sanoisin arvioihin muutoinkin, että puhujat puhuu ja tekijät tekee.

–  On myös selvää, etten ole yksin ulkopelissä. Onnistumisemme on koko joukkueen tekemisen summa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vastakkain kaksi kovaa

Tulevasta finaalisarjasta Kinnunen ennakoi kahden kovan taistelua.

–  Kaksi parasta joukkuetta on ansaitusti finaalissa. Manse on erittäin laadukas joukkue, jolla on sisäpelissä paljon ratkaisuvoimaa. Tämä tarkoittaa sitä, että minun on onnistuttava sotkemaan lautasen äärellä heidän tekemistään.

–  Finaaleissa tullaan myös varmasti käymään henkistä sodankäyntiä, sillä kentällä on isoja persoonia. Samalla on varmaa, ettemme ota taka-askelia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Finaalien tuomarivalintojen suhteen on Kinnusella selkeä toive.

–  Toivon saman tuomariparin viheltävän koko sarjan, jos heillä vain homma kulkee. Tällainen ratkaisu antaisi pelille selkeän linjan.

–  Asia korostuu erityisesti syötönvalvojan suhteen: kun pelissä on sama tuomari, tietää lukkari mikä on hänen linjansa, eikä tekemistä tarvitse koko ajan muuttaa tuomarin mukaan.

Piikkarilla omille käsille

Kinnunen aloitti pesäpallouransa alle kouluikäisenä Jyväskylässä, missä tie vei pesiskouluun. Kasvattajaseuraksi muodostui kuitenkin Siilinjärven Pesis.

–  Muutimme Kuopioon ollessani kymmenvuotias, ja sitä kautta seuraksi tuli Siilinjärvi. Olin lukkari jo pesiskoulusta saakka. Se johtui silloin siitä, että minulla pysyi syöttö parhaiten laudalla.

Kinnunen on lukkari, joka on onnistunut kolhimaan itseään kotipesässä omilla piikkareilla. Asiasta juttelu nostaa hymyn vetolaisen kasvoille.

–  Siilinjärvellä pelatessani kopsahti syöttö lautasen reunaan, ja pysäytin sen jalalla. Olin kuitenkin jotenkin ehtinyt samalla kumartua tarttumaan palloon, minkä vuoksi astuin piikkarilla sormeni päälle, ja tikkejähän sormeen tarvittiin.

–  Tällä kaudella onnistuin juuri Mansea vastaan astumaan jälleen käteni päälle, siitä selvittiin kuitenkin ilman tikkejä.

Miesten finaalisarja Veto–Manse PP alkaa lauantaina. Manse PP pelaa myös naisten finaaleissa, joissa vastaan tulee Jyväskylän Kirittäret.

Miesten ja naisten finaalien ottelupäivät ovat tismalleen samat, ja mahdolliset viidennet ottelut ovat ohjelmassa 24. syyskuuta. Suomen mestaruuksiin vaaditaan kolme otteluvoittoa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi