play

Kuoksa ja Laine voittajina Pro Tourin avauksessa

Lahden Frisbee Clubin Heidi Laine hallitsi metsän ja aukean välillä vaihtelevan kentän arvoitukselliset tuulet parhaiten ja pelasi kolmen kierroksen yhteistuloksen 218 heittoa (+35). Lehtikuva / Markku Ulander

Lahden Frisbee Clubin Heidi Laine hallitsi metsän ja aukean välillä vaihtelevan kentän arvoitukselliset tuulet parhaiten ja pelasi kolmen kierroksen yhteistuloksen 218 heittoa (+35). Lehtikuva / Markku Ulander

STT-Lehtikuva

Frisbeegolfin kilpailukausi Suomessa lähti liikkeelle Helsingissä Talin frisbeegolfpuistossa, missä kuluneena viikonloppuna kamppailtiin Pro Tourin avauspisteistä. Koronavuosina Pro Tourille osallistuivat kaikki kotimaiset kärkipelaajat, joista osa kilpailee tällä kaudella pääsääntöisesti lajin ykkösmaassa Yhdysvalloissa.

Frisbeegolfliiton toiminnanjohtaja Tapani Aulu pitää kotimaista kiertuetta hyvänä askeleena kohti kansainvälistä unelmaa.

–  Kakkoskorin pelaajat pääsevät näyttämään osaamistaan, kun kymmenestä parhaasta pelaajasta yleensä noin puolet on mukana.

Lajin koronaystävällisyys on yksi merkittävimmistä syistä kasvaneelle suosiolle. Ammattilaiskilpailussa tähän on reagoitu esimerkiksi siten, että jokainen kierros on katsottavissa suorana lähetyksenä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yleisömassan ohjaaminen ei ollut helppoa

Aulun mukaan pandemia ei enää estä paikan päällä seuraamista mutta hieman joudutaan yhä tinkimään.

–  Järjestämislupa täytyy yhä kysyä, ja muutkin varotoimet, kuten koronakatsaus kuukausi ennen kilpailua, ovat edelleen voimassa. Katsojilta toivotaan, että pelaajiin pidetään riittävä etäisyys.

Talin kilpailunjohtaja Ilkka Meriläinen kertoi, että yleisömassa tuotti haasteita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Ohjaaminen ei ollut helppoa. Jatkuvasti oli muistutettava, että väylä on pelaajille ja että heidän on annettava keskittyä.

Avoimessa luokassa Oulun Frisbeeseuran Kristian Kuoksa otti Helsingin osakilpailusta uransa ensimmäisen A-tasoisen kilpailun voiton. Hänen kolmen kierroksen kokonaistulos 165 heittoa (17 alle parin) riitti ykköstilaan yhden heiton erolla lajin hallitsevaan Euroopan mestariin Niklas Anttilaan.

Naisista Lahden Frisbee Clubin Heidi Laine hallitsi metsän ja aukean välillä vaihtelevan kentän arvoitukselliset tuulet parhaiten ja pelasi kolmen kierroksen yhteistuloksen 218 heittoa (+35).

Kaudella 2022 pelataan yhteensä viisi Pro Tour -osakilpailua, joista seuraava Heinolassa Kippasuolla 27.–29. toukokuuta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi