play

Kuuntele podcast: Kiteen Pallon jokeri Juuso Lattu, 27, kertoo Aitiopaikalla, miksi hän pelaa Superpesiksessä erilaista roolia kuin kukaan muu - "Olen kylmäpäinen kaveri"

Jani Leinonen

Aitiopaikalla-ohjelmassa pureudutaan tällä viikolla pesäpalloon. Kiteen Pallossa toista kautta aloittava Juuso Lattu kertoo, miten hänestä tuli 1-tilanteen purkamisen erikoismies. Elämä on tuonut imatralaislähtöisen Latun pelaamaan Kiteelle ja asumaan Joensuuhun.

Latun, 27, rooli Kiteen Pallossa on poikkeuksellinen, sillä ainakaan miesten Superpesiksessä kukaan ei pelaa jokerina yhtä puhtaasti juuri 1-tilannetta. Hän on pelannut pelkästään jokerina jo usean kauden ajan.

- Ei vaan riittänyt ulkopelaamiseen. Tuli nopeutta ja olen kylmäpäinen kaveri, niin se vaan muokkautui. (Pelinjohtaja) Petri Tuuvaa tästä voi kiittää, sitä kautta jokeriksi siirtyminen tuli. Purin ykköstilannetta hyvillä prosenteilla, niin se on jäänyt, Lattu selvittää jokeriksi päätymistä.

Viime kaudella Latulla oli onnistuneita 1-tilanteen vaihtoja 8:nneksi eniten miesten Superpesiksestä. Myös tällä kaudella vastuuta on luvassa, sillä lähtökohtaisesti Lattu vaihtaa huippunopeita Elmeri Purmosta tai Jesse Eskelistä ykköseltä kakkoselle.

- Mietin hirveästi, mitä ulkopelaajat voivat tehdä. Pidän itseäni fiksuna sisäpelissä. Pelaan tosi paljon niin sanotulla taka-avulla. Oikeastaan yhtä lyöntiä lähden lyömään - ja jos se ei käy (ulkopelaajien liikkeeseen), tiedän mitä lyön, Lattu kertoo.

Ohjelmassa kuullaan tuttuun tapaan myös urheiluviikon plussat ja miinukset. Aitiopaikalla-podcast on kuunneltavissa myös Spotifyssa.

Radio Rexissä ohjelma esitetään keskiviikkona kello 18. Radiossa kuullaan myös Juuso Latun toivebiisit, joihin liittyy mielenkiintoinen tarina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Juuso Lattu ei aio enää palata jokeripaidasta ulkokentälle.

Juuso Lattu ei aio enää palata jokeripaidasta ulkokentälle. Kuva: Niilo Hirvonen

Aiemmat Aitiopaikalla-podcastit on kuunneltavissa täällä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi