play

Leijonien MM-ryhmä tiivistyi – Ensimmäiset kisapassit leimataan kotiturnauksen aattona torstaina

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ryhmän tiivistäminen oli tälläkin kertaa vaikeaa. LEHTIKUVA/AFP

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ryhmän tiivistäminen oli tälläkin kertaa vaikeaa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen valmennusjohto on Ruotsin EHT-turnauksen jälkeen tiivistänyt joukkueen kokoonpanoa ennen ensi perjantaina käynnistyviä MM-kotikisoja. Ensimmäiset kisavalinnat tehdään torstaina, jolloin ohjelmassa on kisapassien leimaus.

Nimilistalla on viimeisen EHT-ottelun jälkeen kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 15 hyökkääjää.

–  Nyt selvillä on ryhmä, joka kokoontuu tiistaina Tampereelle. Ensimmäiset kisapassit leimataan kuitenkin vasta torstaina, eli siihen asti tarkkailemme edelleen Ruotsissa ja NHL:ssä pelaavia pelaajia ja lopullinen MM-joukkueen kokoonpano lyödään lukkoon vasta myöhemmin, Leijonien GM Jere Lehtinen kertoi tiedotteessa.

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ryhmän tiivistäminen oli tälläkin kertaa vaikeaa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Valinnat ovat aina haastavia. Tasaisia pelaajia, jotka kilpailevat pelipaikoista ja rooleista. Prosessi on vielä kesken. Nyt mennään tällä ryhmällä ja katsotaan, mitä torstaina ja jatkossa tapahtuu, Jalonen sanoi.

MM-kisat alkavat perjantaina. Suomi kohtaa avausillan ottelussa Norjan.

Tiistaina Tampereelle kokoontuvat MM-ryhmän seuraavat pelaajat:

Maalivahdit: 29 Harri Säteri, 35 Frans Tuohimaa, 45 Jussi Olkinuora.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Puolustajat: 2 Ville Pokka, 3 Niklas Friman, 4 Mikko Lehtonen, 28 Henri Jokiharju, 38 Juuso Hietanen, 42 Sami Vatanen, 50 Mikael Seppälä, 55 Atte Ohtamaa.

Hyökkääjät: 10 Joel Armia, 12 Marko Anttila, 15 Miro Aaltonen, 21 Jere Innala, 24 Hannes Björninen, 25 Toni Rajala, 51 Valtteri Filppula, 52 Petrus Palmu, 61 Markus Nurmi, 65 Sakari Manninen, 70 Teemu Hartikainen, 76 Jere Sallinen, 80 Saku Mäenalanen, 82 Harri Pesonen, 91 Juho Lammikko.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi