play

Liverpool voitti Leicesterin belgialaispuolustajan tehtyä kaksi omaa maalia

Leicesterin belgialaispuolustaja Wout Faes, joka teki ottelun aikana kahdesti oman maalin. LEHTIKUVA / AFP

Leicesterin belgialaispuolustaja Wout Faes, joka teki ottelun aikana kahdesti oman maalin. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Englannin Valioliigassa Liverpool voitti Leicester Cityn maalein 2–1 tekemättä periaatteessa yhtäkään maalia. Liverpoolin maaleista vastasi sen sijaan Leicesterin belgialaispuolustaja Wout Faes, joka teki ottelun aikana kahdesti oman maalin.

Ottelu oli alkanut Leicesterin kannalta hyvin, sillä Kiernan Dewsbury-Hall oli vienyt joukkueen 1–0-johtoon jo ottelun ensimmäisellä minuutilla. Loppulukemat olivat kuitenkin sinetöidyt jo puoliajalle siirryttäessä, eikä jälkimmäisellä puolikkaalla maaleja enää nähty.

Kausi on Faesin ensimmäinen Leicesterissä. Hän siirtyi Reimsistä 15 miljoonan punnan eli liki 17 miljoonan euron suuruisessa kaupassa.

Ottelun jäljiltä Liverpool jäi sarjataulukossa kuudennelle sijalle ja kahden pisteen päähän kärkinelikosta. Leicester keikkuu 13. sijalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

West Ham saateltiin vuoden viimeisessä ottelussaan ulos kentältä buuausten saattelemana lontoolaisseurojen kohtaamisessa. Brentford voitti West Hamin 2–0.

Brentfordin maalit syntyivät niin ikään jo ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Onnistumisista vastasivat Ivan Toney ja Josh DaSilva.

Tappio oli West Hamille jo viides peräjälkeen Valioliigassa. Brentford kiipesi voitollaan yhdeksänneksi. West Ham on puolestaan 17. ja vaarassa pudota liigasta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi