play

Luka Nurmi ajoi toisena vuonna peräkkäin EM-pronssille

STT-Lehtikuva

Tamperelainen autourheilija Luka Nurmi ajoi toisena vuonna peräkkäin EM-pronssille rata-autoilun Ferrari Challenge -sarjassa. Nurmen kolmossija sarjassa sai sinettinsä lauantaina, kun hän ajoi Italian Imolassa seitsemänneksi.

EM-sarjan kokonaistilanteen kakkossija jäi Nurmelta 15 pisteen päähän. Mestaruuden voitti ranskalainen Doriane Pin, ja suomalaisen edelle ylsi myös belgialainen John Wartigue.

–  Vaikeuksien myötä EM-pronssimitali tuntuu voitetulta mitalilta, Nurmi kertoi tiedotteessaan.

Nurmen, 18, mukaan Formula Racing -talli ei saanut autoa sopimaan suomalaiskuljettajalle, kun kaudella ajettiin hänelle entuudestaan tuntemattomilla radoilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Imolan kisaviikonloppu alkoi jo perjantaina, jolloin Nurmi oli EM-sarjan yleiskilpailussa toinen. Lauantaina hänen kisaansa vaikeutti lähtöruuturangaistus, jonka Nurmi sai ohitettuaan aika-ajoissa kanssakilpailijan punaisten lippujen heiluessa.

–  Silti nousin kilpailussa kymmenenneltä sijalta seitsemänneksi ja pääsin sen myötä pokkaamaan autourheilu-urani toisen EM-pronssimitalin, Nurmi iloitsi.

MM-titteli puolustettavana

Sunnuntaina Nurmi jatkaa mitalien tavoittelua Ferrari Challengen MM-sarjan finaalissa, johon Imolassa starttaa 35 kuljettajaa. Nurmi puolustaa MM-finaalin viimevuotista voittoaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ferrari Challenge -sarjaa ajetaan Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, ja MM-finaalissa ajavat sarjan kaikki kärkikuljettajat. Finaali on 30 minuutin mittainen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi