play

Maalitolppa pelasti Kerhon kuudennen peräkkäisen voiton – "Kärsivällisyys palkittiin"

STT-Lehtikuva

Lauantaisen Ässät–HPK-kamppailun yhtenä teemana oli tunnelman palauttaminen Isomäen areenaan. 3  569 katsojaa palauttivat tunnelman. Kyseessä on kauden ennätysyleisö Porissa toistaiseksi. Kerho nappasi kuudennen peräkkäisen voittonsa lopulta 1–0-lukemin.

–  Iso kiitos yleisön suuntaan, sieltä saatavaa voimaa tarvitaan kyllä. Ei tuolla kukaan tahallaan ole häviämässä, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi.

Maalit jäivät puuttumaan lähes kokonaan lukuisista paikoista huolimatta. HPK otti tapahtumat haltuunsa varsinkin kolmannessa erässä, ja lopulta Markus Nenonen onnistui ohittamaan Ässien maalivahdin Konstantin Volkovin.

–  Kolmas erä oli meiltä paras. Vahva alivoima, vahva puolustaminen ja erittäin hyvä maalivahtipeli antoivat mahdollisuuden voittaa. Kärsivällisyys palkittiin, HPK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kiitteli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kolmannen peräkkäisen tappionsa kärsinyt Ässät ei antautunut ilman taistelua, ja porilaiset saivat luotua paineen HPK:n maalille viimeisellä minuutilla. Ässien kapteeni Jarno Kärki osui tolppaan, kun peliaikaa oli jäljellä yksi sekunti.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi