Markkasen tupla-tupla vauhditti Utahin länsilohkon piikkipaikalle
Suomalaispelaaja Lauri Markkasen edustama Utah Jazz saavutti toisen peräkkäisen voittonsa koripallon NBA:ssa, kun Utah kukisti sunnuntain vastaisena yönä vierasparketilla Portland Trailblazersin lukemin 118–113.
Markkanen vauhditti joukkueensa voittoa tupla-tuplalla, kun hän heitti 23 pistettä ja kauhoi kymmenen levypalloa. Edellisottelun 38 pisteen vyörytykseen verrattuna pistesaldo oli laimea, mutta suomalaisen ottelu oli kauden keskiarvojen suuntainen.
Markkanen pelasi 32.28 minuuttia, upotti seitsemän pelitilanneheittoa 13:sta ja kolme kolmen pisteen heittoyritystä viidestä ja antoi kaksi koriinjohtanutta syöttöä. Lisäksi hän tilastoi yhden riiston.
Utah palasi kolmen peräkkäisen tappion jälkeen voittokantaan lauantain vastaisena yönä ja onnistui nyt jatkamaan voittojen tiellä. Utah nousi länsilohkon piikkipaikalle, on voittanut 12 ottelua ja hävinnyt kuusi. Vastustaja Portland on kolmantena saldolla kymmenen voittoa ja kuusi tappiota.
– Olemme ylpeitä tavasta, jolla olemme edustaneet itseämme 18 ottelussa. Uskomme, että voimme vielä parantaa ja siihen panostamme. Kuten muutkaan joukkueet, emme mekään ole vielä valmis tuote, valmentaja Will Hardy paalutti ESPN:n mukaan.
Yhteispeli paranee
Malik Beasley oli Utahin tehokkain 29 pisteellä. Jordan Clarkson heitti 28. Anfernee Simons oli Portlandin tehokkain ja heitti 23 pistettä.
Valmentaja Hardyltä kirposi kehut Beasleylle.
– Hän ymmärtää systeemiämme pikkuisen paremmin, Hardy nosti esiin kuusi kolmosta upottaneen Beasleyn.
– Ajoitukset sisäänleikkaamisessa ja palloskriineissä ovat olleet todella hyvät, ja joukkuetoverit ovat löytäneet hänet oikeaan aikaan.
Utah jatkaa vieraspelejään tiistain vastaisena yönä, jolloin vastassa on Los Angeles Clippers. Myös Clippers on voittanut kaksi ottelua peräkkäin ja tähyää pudotuspeleihin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi