play

Cristiano Ronaldo siirtyy Manchester Unitedin riveihin, spekulaatiot uudesta seurasta päättyivät lyhyeen

Cristiano Ronaldo siirtyi Juventukseen Real Madridista kesällä 2018. LEHTIKUVA/AFP

Cristiano Ronaldo siirtyi Juventukseen Real Madridista kesällä 2018. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo siirtyy Englannin Valioliigassa pelaavan Manchester Unitedin riveihin. Englantilaisseura vahvisti siirron muun muassa Twitter-tilillään. Ronaldo siirtyy englantilaisviheriölle Italian Serie A:ssa pelaavasta Juventuksesta, jossa portugalilaispelaaja ehti pelata edelliset kolme vuotta.

Manchester United on Ronaldolle entuudestaan tuttu joukkue, sillä hän pelasi englantilaisseuran riveissä myös vuosina 2003–2009. Ronaldo pelasi joukkueessa tuolloin 292 ottelua ja teki niissä 118 maalia. Tuoreen sopimuksen kestoa ei vielä kerrottu julkisuuteen, mutta alustavien tietojen mukaan se on kestoltaan kaksivuotinen.

Aiemmin perjantaina Ronaldo oli mediatietojen mukaan lähellä sopimusta Manchester Cityn kanssa, mutta portugalilaistähden uusi seura löytyikin lopulta saman kaupungin toisesta jalkapallojättiläisestä.

Ronaldo, 36, nousi tähteyteen juuri edellisellä Manchester Unitedin visiitillään. Juventukseen Ronaldo siirtyi Real Madridista kesällä 2018, mutta torinolaisseura ei lopulta yltänyt suurmenestykseen portugalilaistähtensä johdolla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ronaldo on voittanut urallaan viisi kertaa Ballon d'Orin eli maailman parhaalle pelaajalle myönnettävän palkinnon. Portugalilainen on voittanut joukkueensa kanssa myös viisi kertaa Mestarien liigan, neljästi Real Madridissa ja kertaalleen Manchester Unitedissa.

Real Madrid jahtaa Mbappea

Ronaldon entinen seura Real Madrid havittelee siirtoajan loppumetreillä Paris Saint-Germainin hyökkääjää Kylian Mbappea. Ranskalaislehti L'Equipe kertoi torstaina, että Real on esittänyt PSG:lle 180 miljoonan euron tarjouksen 22-vuotiaasta ranskalaissensaatiosta.

PSG hylkäsi alkuviikolla Realin edellisen tarjouksen Mbappesta. PSG:n urheilujohtaja Leonardo kutsui sopimusehdotusta "epäkunnioittavaksi", mutta lisäsi, että pelaajat saavat halutessaan lähteä seurasta. Mbappen nykyinen sopimus PSG:n kanssa päättyy ensi kesänä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

PSG ryyditti kesällä hyökkäystään hankkimalla argentiinalaistähti Lionel Messin Barcelonasta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi