Mies piilottaa henkisen pelikirjan helposti maton alle

Urheilumaailma on raaka, ja yleisurheilu on todella tuloskeskeinen laji, sanoo 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätysnainen Viivi Lehikoinen.

Hän oli yksi lääkärikeskus Urheilu Mehiläisen perjantaina Helsingissä järjestämään paneelikeskusteluun osallistuneista urheilijoista, jotka puhuivat uupumisesta ja siitä, uskalletaanko asiasta kertoa ja hakea apua.

Elokuussa EM-finaalissa kuudenneksi juossut 23-vuotias Lehikoinen oli uransa kanssa solmussa muutama vuosi sitten, kun junioritähden tuloskehitys pysähtyi ja taantui kriittisessä vaiheessa.

Lopettaminen ei ollut kaukana, vaikka hänen piti juuri olla aikuisuransa alussa.

–  Uupumuksen kierre vain syveni, mutta nyt osaan arvostaa oppia, mitä sieltä sain ja sitä, että voin nykyään hyvin, treenit kulkevat ja kisat kulkevat, Lehikoinen kertoi.

Urheilija on viime kädessä vastuussa itsestään, mutta Lehikoinen ei olisi selvinnyt hankalasta vaiheesta ilman tukijoukkojaan ja ammattiapua. Hän sai apua ongelmiinsa, ja parin viime kauden aikana hän on parantanut kahdeksan kertaa ennätystään ja viilannut SE-lukemiksi 54,50.

Yksilö- ja joukkueurheilijoihin kohdistuvat paineet ovat erilaiset. Huonon kauden päätteeksi jääkiekkoilija voi saavuttaa Suomen mestaruuden osana joukkuetta, mutta ratakierroksella aitojen kanssa kolaroiva juoksija ei voita SM-kultaa. Yksilöurheilija on tuloksensa kanssa yksin, mutta joukkueurheilija voi saada tukea joukkuetovereiltaan.

Lajien välillä on suuria eroja. Joissain kauden pääsuoritus on kipaisu ratakierroksen ympäri, mutta esimerkiksi jalkapallossa Suomen mestaruus ratkeaa pitkän sarjan päätteeksi. Matkan varrelle mahtuu huonoja pelejä, myös koko joukkueelta.

Joukkueessa voi piiloutua toisten selän taakse, mutta piiloutuminen on tyypillistä silloinkin, kun tarvitsisi apua ongelmiinsa. Yhteisön aiheuttama paine ahdistaa.

Viisinkertainen paralympialaisten kultamitalisti Leo-Pekka Tähti tuntee yksilöurheilun ratakelauksen ja joukkueurheilun pyörätuolikoripallon myötä. Joukkueessa ongelmista ei juuri puhuta, kun peliminuuttien menettäminen pelottaa. Pitkän uran aikana kehitystä on tapahtunut parempaan suuntaan.

Onko kynnys uupumisesta kertomiseen madaltunut?

–  Varmasti on madaltunut, ja tietoisuus on kasvanut. Työkalut ovat olemassa. Vastuu on jokaisella itsellään, että uskaltaa hakea apua. Silloin kun urani alkoi, ei puhuttu mistään, 39-vuotias Tähti vastasi STT:n kysymykseen.

Tuore jalkapallon Suomen mestari Riku Riski on samoilla linjoilla. Apua on tarjolla, ja kynnys hakemiseen on madaltunut.

–  On se muuttunut paljon siitä, kun vuosina 2005–06 pääsin ensimmäisen kerran ammattilaisympäristöön. Maailma muuttuu, ja urheilu muuttuu siinä mukana. Kokonaisuutena on tapahtunut isompi liike, mutta se on vain positiivinen asia, 33-vuotias Riski tuumi.

Urheilupsykologi Tuomas Grönman ylsi pelaajana jääkiekon NHL:ään 1990-luvulla, jolloin mailat olivat puuta ja miehet rautaa. Tai sitten ei.

–  Jääkiekossa kukaan ei puhunut, että menee huonosti, vaikka osalla varmasti meni. Läheisten kanssa kyllä puhuttiin, mutta yritettiin salata kaikin keinoin, ettei näkyisi. Sama on varmasti kaikilla työpaikoilla. Nykyisin työterveyteen osataan hakeutua paremmin kuin ennen.

Hänen peliuransa päättyi polvivammojen takia 2000-luvun alussa. Grönman myöntää iskun olleen kova henkisesti, mutta opiskelu ja työura veivät miehen mennessään.

Työssään hän kohtaa urheilijoita, ja harrastavat omat lapset toimivat ikkunana 2020-luvun junioriurheiluun, joka on huomattavasti paineistetumpaa kuin Grönmanin nuoruudessa. Huipputasolla huomio on aiempaa suurempaa, ja sosiaalinen media luo omat paineensa.

Lumilautailija Enni Rukajärvi, 32, nousi huipulle some-ajan alkuvaiheessa yli kymmenen vuotta sitten. Loikka rennosta laskemisesta salamavaloihin oli hurja.

–  Aloin nuorena pärjätä hyvin. Tuli julkisuutta ja matkarasitusta. Ei sellaiseen ollut tottunut.

"Lääke" löytyy sieltä, mistä kaikki oli alkanut.

–  Lumilautailu on monipuolista hommaa. Voi mennä vain laskemaan kaverien kanssa. Vapaalaskupuoli kisalaskemisen ohella on ollut vastapaino. Koti, perhe ja muut harrastukset ovat myös olleet tärkeitä.

Apua uskalletaan hakea aiempaa enemmän, ja asioista uskalletaan puhua, mutta onko miesten ja naisten välillä eroa tässä asiassa?

–  Naiset hakevat herkemmällä kynnyksellä apua. Vieläkin elää narratiivi vahvasta sankaritarinan miehestä. Sekin on muuttumassa. Nuori polvi on tasavertaisempaa tässäkin asiassa, Grönman näki.

Riski ei ota kantaa naisiin, mutta myöntää miesten yrittävän selvitä omillaan.

–  Miesten puolella lakaistaan ehkä maton alle ja ajatellaan, että on henkisesti riittävän vahva.

Riski nostaa toimivan yläpään yhdeksi menestyksen edellytykseksi. "Korvien välin" valmentajat hän toivottaa tervetulleiksi jo entuudestaan kasvaneisiin joukkueiden taustajoukkoihin.

–  Ehdottomasti, ja kyllä heitä onkin, varsinkin maailmalla. Toivottavasti yleistyisi Suomessakin. Ne joukkueet menestyvät, jotka hoitavat tällaiset asiat hyvin. Myös henkinen puoli on tärkeä menestyksessä siinä missä tekninen ja taktinen puoli.

Pelaajan mukaan hänen edustamassaan joukkueessa HJK:ssa on tarjolla mentaalivalmennusta ja apua myös vakavampiin ongelmiin.

–  Jos on olo, että on uupumusta tai mielenterveyden kanssa ongelmia, meillä on väylät, mutta tietoisuuden lisääminen on tärkeää.