play

Miro Heiskanen tuli kotikisoihin voittamaan – Heiskasta sovitellaan Mikael Seppälän puolustajapariksi

Miro Heiskanen tuo Leijonien puolustukseen maailman huippuluokan pelaamista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Miro Heiskanen tuo Leijonien puolustukseen maailman huippuluokan pelaamista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Suomen jääkiekkomaajoukkueen puolustus sai MM-kisoihin kaksi huippuluokan vahvistusta NHL:n Dallas Starsista, kun Miro Heiskanen ja Esa Lindell saapuivat Tampereelle. Heiskanen osallistui Suomen harjoituksiin tänään iltapäivällä ja kertoi energiavarastojensa olevan täynnä huomista Britannia-peliä varten.

–  Valmiina pelaamaan. Finnairin suora lento Dallasista auttoi, sujuvasti meni, Heiskanen kertoi.

Heiskanen kertoi matkustaneensa turistiluokassa, sillä bisnesluokkaan hänellä ei koiriensa kanssa ollut asiaa.

–  Oma rivi saatiin, siinä pystyi makailemaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun Heiskanen neljä vuotta sitten ensimmäisen ja edellisen kerran edusti Suomea jääkiekon miesten MM-kisoissa, hän oli 18-vuotias huippulupaus matkalla NHL:ään. Sen jälkeen kuluneiden neljän vuoden aikana Heiskanen on lunastanut lähes kaikki häneen kohdistuneet odotukset.

–  Oli itsestäänselvyys, että tulen (MM-kisoihin). Siitä puhuttiin jo ennen pleijareita, että jos on kiinnostusta ja olen kunnossa, voin tulla. Vikan pelin jälkeen tehtiin lopullinen päätös. Totta kai tämä on upea juttu, kunnia-asia. Pienestä asti olen aina halunnut mukaan, Heiskanen hymyili.

Eikä tavoitteesta ole epäselvyyttä.

–  Totta kai haluan voittaa. Sitä tänne tultiin hakemaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

"Varmasti hyvä pari"

Heiskanen tuo Leijonien puolustukseen maailman huippuluokan pelaamista. 22-vuotias puolustaja luistelee erinomaisesti, pystyy vaivatta käynnistämään hyökkäyksiä ja vie kiekollisena hyökkäystä eteenpäin lähes virheettömästi. Harjoituksissa Heiskanen pelasi Tapparan Mikael Seppälän parina.

–  Meillä ei ole yhteistä historiaa, mutta hän on varmasti hyvä pari, Heiskanen sanoi.

Heiskanen on automaattinen valinta Suomen ylivoimapeliin, jossa hänen pelintekotaitonsa pääsee oikeuksiinsa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Siinä on hyviä, fiksuja kavereita ympärillä, Heiskanen sanoi.

Heiskanen kertoi, ettei hän ole ehtinyt keskustella päävalmentaja Jukka Jalosen kanssa roolistaan.

–  Ei mitään tarvitse muutella. Aika vähän on ehditty puhua, kun vasta tänään tulin mestoille.

Heiskanen on myös huippuluokan puolustaja, joka liikkumisellaan ja tarvittaessa myös fyysisyydellä pystyy tukahduttamaan vastustajan hyökkääjien etenemisen.

Päättyneellä NHL-kaudella Heiskanen teki NHL:n runkosarjan piste-ennätyksensä 5+31. Numerot kertovat myös hänen ainoan ilmiselvän kehityskohteensa: Heiskanen voisi laukoa enemmän.

Esa Lindell on Heiskasta kookkaampi ja pelityyliltään perinteisempi pakki, jonka edellisistä MM-kisoista on kulunut kuusi vuotta. Keväällä 2016 Venäjällä pelatuissa kisoissa Lindell keräsi kymmenessä ottelussa tehopisteet 1+3, mutta sen jälkeen häntä ei ole MM-kisoissa nähty

Dallasissa Lindell kirjautti tämän kauden runkosarjassa tehopisteet 4+21.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi