"Me menemme Malagaan" – Suomi eteni tenniksen miesten maajoukkueturnaus Davis Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon
Emil Ruusuvuoren otteluvoitto varmisti Suomen jatkopaikan Davis Cupissa. Kuva: Miroslav Lelas / AFP
Suomen tennismiehet kuuluvat nyt maailman kahdeksan parhaan joukkoon.
Ensi kertaa maajoukkuekilpailu Davis Cupin lopputurnaukseen päässyt Suomi eteni sensaatiomaisesti jatkoon Kroatian Splitin D-alkulohkosta.
Kun vastassa oli Yhdysvallat, asetelma oli selvä: molemmat olivat hävinneet Hollannille ja lauantain voittaja pääsisi pudotuspeleihin eli kahdeksan parhaan joukkoon.
Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen kukistivat kaksinpeleissään ennakolta ylivertaiset vastustajat, mikä antoi kaksi tarvittavaa voittoa.
Asian varmisti Ruusuvuori, joka kaatoi Tommy Paulin 7–6 (7–1), 6–4.
– Tämä merkitsee paljon minulle ja suomalaiselle tennikselle. Taas näytimme, kuinka vahva joukkue on. Me menemme Malagaan, Suomen ykköspelaaja avasi kenttähaastattelussa.
Suoritukset olivat yllätyksiä, koska Paul on kaksinpelirankingin 13:s ja Mackenzie McDonald 39:s, kun Ruusuvuori on 57:s ja Virtanen 125:s.
Jos ratkaisu olisi siirtynyt nelinpeliin, se olisi kelvannut Yhdysvalloille, sillä Austin Krajicek on nelurissa maailman ykkönen ja Rajeev Ram vitonen.
Suomi hävisi D-alkulohkossa nelinpelin sekä Hollannille että Kroatialle.
Yhdysvaltojen mahtia kuvastaa se, että maalla on 11 miespelaajaa sadan parhaan joukossa kaksinpelilistalla. Suomesta sinne mahtuu vain Ruusuvuori.
Vaikka Ruusuvuori on päihittänyt pelaajia kymmenen parhaan joukosta, ottelun arvo nostaa voiton makeuden ihan kärkeen.
Aiemmin lauantaina Virtanen löi niin ikään elämänsä esityksen. Hänen ja Mackenzie McDonaldin trillerissä oli tosin suositeltua enemmän juonenkäänteitä.
Yli kaksi ja puoli tuntia kestänyt näytös huipentui kolmannen erän katkaisupeliin, jossa kumpikin pääsi syöttämään ottelun voitosta.
Suomalainen nousi yhdysvaltalaisen ohi päähenkilöksi erälukemin 7–6 (7–5), 1–6, 7–6 (9–7).
Virtanen voitti kaikki kolme kaksinpeliään Splitissä.
– Davis Cup -vireeni syy on pakko olla t-paita, jota pidän ylläni. Siinä lukee Suomi selässä, Virtanen sanoi kenttähaastattelussa.
Tennisliiton tiedotteessa hän myönsi, kuinka pienestä oli kiinni.
– Kaikki mahdollisuudet oli myös vastustajalla ottelussa. Hänen syöttönsä ottelupallossa oli hieman leveä: millit toiseen suuntaan ja ottelu olisi ollut hänen. Tällaista tennis välillä on.
D-lohkon avauskamppailussa Virtanen kukisti Hollannin Botic van de Zandschulpin, jonka listasijoitus 68 oli silloin paras, jonka hän oli koskaan päihittänyt.
Vaikka Hollanti häviäisi sunnuntaina Kroatialle, se menee keskinäisen ottelun perusteella jatkoon D-lohkon ykkösenä ennen Suomea.
Kahdeksan maan pudotuspelivaihe käydään Malagassa marraskuun loppupuolella.
Suomen miehet debytoivat Davis Cupissa 1928, mutta pääsivät vasta tänä vuonna ensi kertaa 16 maan lopputurnaukseen.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi