play

Kiteen Urheilijoiden mäkihyppääjä Antti Aalto sivusi kauden parastaan Japanissa

Kuva: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT, Arttu Koistinen

Kiteen Urheilijoiden Antti Aalto sijoittui 20:nneksi mäkihypyn miesten maailmancupin kisassa Japanin Sapporossa lauantaina. Kisan ainoa suomalaisosanottaja Aalto (kuvassa) sivusi kauden parasta cup-sijoitustaan.

Avauskierroksella Aalto venytti HS137-mäessä 123 metriä ja oli 29:s, mutta toisella kierroksella sija koheni reilusti hypyn kannettua 127 metriin. Aalto oli 20:s kauden viidennessä kisassa Titisee-Neustadtissa joulukuussa, ja kaikkiaan hänellä on cup-pisteitä seitsemästä kisasta tällä kaudella.

– Tänään oli hypyt teknisesti huomattavasti parempia kuin eilen. Oikeastaan kaikissa hypyissä ponnistusliike oli aika puhdas ja lähti ilman esiliikkeitä työntö liikkeelle. Ensimmäisellä kierroksella en ollut olosuhteiden osalta kovinkaan onnekas mutta kokonaisuutena ihan kelpo päivä, Aalto kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa.

Kisan voitti Itävallan Stefan Kraft ennen Norjan Halvor Egner Granerudia. Cup-kärjessä jatkaa Puolan Dawid Kubacki, Granerud on hänestä 104 pisteen päässä. Aalto on 37:s.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi