play

Olympiasankari Björninen viihtyy Ruotsin kiekkokaukaloissa – "Joka ilta käydään kovatasoisia pelejä"

Hannes Björninen odottaa innokkaana uuden maaottelukauden avausta torstaina Turussa, jossa
 Leijonat harjoittelivat tiistaina. LEHTIKUVA / Roni Lehti

Hannes Björninen odottaa innokkaana uuden maaottelukauden avausta torstaina Turussa, jossa Leijonat harjoittelivat tiistaina. LEHTIKUVA / Roni Lehti

STT-Lehtikuva

Suomen jääkiekkokansan sydämiin viime talvena sujahtanut Hannes Björninen odottaa innokkaana uuden maaottelukauden avausta torstaina Turussa. Björninen nousi Pekingin olympialaisissa sankarin rooliin, kun mies iski jääkiekon loppuottelussa 2–1-voittomaalin ja ratkaisi Suomelle kaikkien aikojen ensimmäisen palloilulajien olympiavoiton.

–  Olihan se aikamoista hulinaa olympialaisten jälkeen. Mutta kyllä kevään maailmanmestaruus kotikisoissa kuitenkin maistui himpun verran paremmalta, koska tunnelma Tampereella oli ikimuistoinen, kertoi Björninen Turkuhallissa alkavan EHT-turnauksen aattotunnelmissa.

–  Aina on suuri kunnia tulla valituksi Leijoniin, ja on tosi makea fiilis päästä taas pelaamaan tuttujen kaverien kanssa, jatkoi 27-vuotias aloitusspesialisti.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi viime keväänä äkillisen muutoksen miehen kiekkouraan. Björninen pelasi ensimmäistä kauttaan Jokereissa, mutta päätyi loppukaudeksi kasvattajaseuraansa Lahden Pelicansiin. Täksi kaudeksi keskushyökkääjästä oli kiinnostunut useampi joukkue, mutta Ruotsin SHL ja Brynäs IF veivät kisassa voiton.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Olin onnellisessa asemassa keväällä, sillä töitä oli hyvin tarjolla monella eri suunnalla. Brynäs valikoitui melko helposti, sillä seuralla on menestyksekäs historia, ja joukkue haluaa takaisin huipulle.

Björninen on tällä kaudella pelannut kaikki Brynäsin sarjaottelut ja tehnyt kolme maalia. Syöttöpisteitä miehelle on kertynyt seitsemän.

–  Pelit ovat sujuneet ihan mukavasti, vaikka pelityyli poikkeaa jonkin verran Suomen liigasta. Peli on selvästi nopeampaa, ja ottelut ovat tasaisempia kuin kotimaassa. Joka ilta käydään kovatasoisia pelejä, mutta olen tosi hyvin päässyt rytmiin mukaan.

Mikko Mannerin valmentama Brynäs on tällä haavaa Ruotsin sarjassa kymmenentenä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kauden alku oli haastava, mutta olemme viime peleissämme selvästi parantaneet otteitamme, Björninen selvitti.

Suomen avausvastustaja torstaina Turussa alkavassa EHT-turnauksessa on Sveitsi. Leijonien kisaurakka jatkuu lauantaina Tshekkiä ja sunnuntaina Ruotsia vastaan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi