play

PBA-kiertueen vuoden tulokkaaksi valittu Tahvanainen teki keilailun suomalaishistoriaa

Santtu Tahvanainen keilailun SM-kisoissa Lahdessa  lokakuussa 2020. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Santtu Tahvanainen keilailun SM-kisoissa Lahdessa lokakuussa 2020. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT-Lehtikuva

Santtu Tahvanaisesta tuli ensimmäinen suomalaiskeilaaja, joka on valittu vuoden tulokkaaksi lajin ammattilaiskiertueella PBA:lla. Tahvanainen kertoi kiertueen nettisivuilla menneensä sanattomaksi, kun PBA:n komissaari Tom Clark oli soittanut kertoakseen nimityksestä.

–  En todellakaan pystynyt sanomaan mitään, Tahvanainen myönsi.

Suomen keilailuliitto nosti Tahvanaisen valinnan julkisuuteen tiedotteellaan. Tahvanainen sai yli puolet kiertueen jäsenten ja toimittajien äänistä.

Tahvanainen, 25, on yltänyt tulokaskaudellaan kahdesti kymmenen parhaan joukkoon kiertueen kilpailuissa. Colorado Springsissä hän oli peräti toinen ja heitti kilpailun karsinnassa täyden 300 pisteen sarjan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiertuepelaajan ura oli kuitenkin katkolla jo ennen sen alkamista. Tahvanainen saa kiittää ystäväänsä Simon Susiluotoa siitä, että ylipäätään uskalsi lähteä mittaamaan tasoaan PBA-kiertueella. Susiluoto vannotti Tahvanaista pysymään suunnitelmassa eikä perumaan Pohjois-Amerikan kilpailumatkaa, kun pelaaja alkoi epäröidä.

Tahvanainen on neljäs PBA:n tulokaspalkinnon voittanut ulkomaalainen. Aiemmin kunnian ovat saaneet Australian Jason Belmonte, Ruotsin Jesper Svensson ja Kanadan Francois Lavoie.

–  Tämä tuntuu mahtavalta, koska se on myös suomalaisen keilailun historiaa, Tahvanainen sanoi.

Suomalaisista kiertueella ovat aiemmin menestyneet Mika Koivuniemi ja Osku Palermaa, mutta kumpaakaan heistä ei valittu vuoden tulokkaaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kunnioitan heitä kumpaakin suuresti, etenkin nyt kun keilaan PBA:ssa. Pystyn näkemään, kuinka kovaa täällä kilpaileminen on ja ja kuinka hyvät urat heillä on ollut, Tahvanainen sanoi.

Tahvanainen toivoo, että onnistuu tekemään itsekin vahvan uran lajin ammattilaisena.

–  En halua, että tämä valinta jää elämäni huippuhetkeksi. Haluan jahdata vuoden keilaajan arvonimeä. En ensi vuonna, mutta joskus, Tahvanainen kertoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi