Rallin MM-sarjan uutuutena kolmessa maassa ajettava kisa
MM-rallin kausi avataan tuttuun tapaan Monte Carlossa 19.–22. tammikuuta, ja kausi päättyy Japanin ralliin 16.–19. marraskuuta. Kaikkiaan kisoja on kolmetoista. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Hannu Rainamo
Ralliautoilun MM-sarjan ensi vuoden kisakalenteri julkaistiin perjantaina, ja huomionarvoisin uutuus sarjassa on kolmessa eri maassa ajettava osakilpailu. Sarja palaa myös Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, sillä koronaviruksen myötä kalenterista poissa olleet Meksikon ja Chilen rallit ovat jälleen mukana.
Kolmen maan kisa ajetaan Itävallassa, Tshekissä ja Saksassa ja se on nimeltään Keski-Euroopan ralli. Rallin päivät ovat 26.–29. lokakuuta.
Kausi avataan tuttuun tapaan Monte Carlossa 19.–22. tammikuuta, ja kausi päättyy Japanin ralliin 16.–19. marraskuuta. Kaikkiaan kisoja on kolmetoista.
– Halusimme saada kalenterin samaan malliin kuin ennen pandemiaa niin, että se sisältää hyvän valikoiman kilpailuja niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella. Kalenteriin oli todella paljon tunkua, mutta olemme tyytyväisiä ensi kauden kisatarjontaan ja sen monipuolisuuteen, MM-sarjan promootioyhtiön tapahtumajohtajajohtaja Simon Larkin sanoi.
Suomen MM-ralli ajetaan 3.–6. elokuuta.
– Olimme jo tänä vuonna erittäin tyytyväisiä siihen, että pystyimme korona-ajan jälkeen palaamaan kesän ajankohtaan, mikä näkyi kansanpaljoutena, loistavana tunnelmana ja hienosti onnistuneena tapahtumana. Haimme samaa ajankohtaa myös kaudelle 2023, joten nyt on ilo todeta, että saimme toivomamme päivämäärät ja MM-rallista päästään nauttimaan Jyväskylässä ja Keski-Suomessa jälleen ensi elokuussa, iloitsi Suomen MM-rallin promoottori Tiina Lehmonen.
Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri 2023:
1) Monte-Carlo 19.–22. tammikuuta
2) Ruotsi 9.–12. helmikuuta
3) Meksiko 16.–19. maaliskuuta
4) Kroatia 20.–23. huhtikuuta
5) Portugali 11.–14. toukokuuta
6) Italia 1.–4. kesäkuuta
7) Kenia 22.–25. kesäkuuta
8) Viro 20.–23. heinäkuuta
9) Secto Rally Finland 3.–6. elokuuta
10) Kreikka 7.–10. syyskuuta
11) Chile 28. syyskuuta.–1. lokakuuta
12) Keski-Eurooppa (Itävalta, Tsekki, Saksa) 26.–29. lokakuuta
13) Japani 16.–19. marraskuuta
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi