play

Remi Lindholm raivaa reittiä huipputasolle – Pekingin olympialaiset uhkaavat lykätä hiihtokauden päätavoitteen Imatraa pidemmälle

Remi Lindholm osallistuu Tour de Skille nyt ensimmäistä kertaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Remi Lindholm osallistuu Tour de Skille nyt ensimmäistä kertaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Remi Lindholm on heittäytynyt tänä talvena maastohiihdon maailmancupiin ihastuttavalla rohkeudella. Cupin pisteitä alkoi kertyä heti ensimmäisessä startissa, eikä hän ole liukastellut pistesijoilta kuin kerran, silloinkin niukasti.

Imatran Urheilijoita edustava Lindholm, 23, aloitti kauden päätavoitteenaan kotikisat eli Imatran SM-hiihdot, jotka kilpaillaan tammikuun alussa. Alkukauden hiihtojen jäljiltä häntä on alettu tyrkyttää myös helmikuussa järjestettäviin Pekingin olympialaisiin.

–  Porukka on alkanut puhua olympialaisista, ja muutaman kerran se on käynyt omissakin ajatuksissa, Lindholm myöntää.

–  Tavoite on vähän muuttunut, mutta mä teen vaan mun työtä. Keskityn siihen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ja töitä Lindholm totisesti tekee. Hän matkusti Tour de Skille jouluaaton aattona. Perillä Lenzerheidessa hän lähti verryttelemään matkan jäykistämiä jäseniään ja tuli hiihtäneeksi 50 kilometrin lenkin. Jouluaattona hän puski ladulla toisen mokoman.

Ne ovat vain esimerkkejä Lindholmin rohkeasta harjoittelusta.

–  Treenimäärät ovat olleet edelleen suhteellisen korkealla, Lindholm sanoo talven harjoittelustaan.

Ohjelma on kevenemässä vasta alkavan vuoden puolella, kun Lindholm toipuu Tour de Skin kuuden kilpailun rasituksista ja tarkistaa valmentajansa Santeri Erolan kanssa olympianäkymät.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kunto ja lihaskestävyys

Tour de Skille Lindholm osallistuu ensimmäistä kertaa. Hän sanoo odottavansa kiertueen jokaista lähtöä malttamattomana ja erityisesti Val di Fiemmen maineikasta loppunousua, johon kiertue päättyy 4. tammikuuta.

–  Kisa kerrallaan. Vaikea asettaa tavoitteita, kun osallistun kiertueelle ensimmäistä kertaa, Lindholm ennakoi tiistaina alkavaa urakkaa.

–  Ihan innolla odotan kisoja. Maailmancupin pisteitä on jo tullut jonkun verran, joten niitä saisi tulla reilusti lisää. Mutta mennään päivä kerrallaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Val di Fiemmen laskettelurinteen jyrkässä ja keskeytymättömässä nousussa mitataan ominaisuuksia, jotka Lindholm mainitsee vahvuuksikseen.

–  Kovakuntoiset pärjäävät siinä. Itsellä juuri kunto ja lihaskestävyys ovat vahvuuksia, Lindholm laskee.

Ominaisuudet voivat nousta korostetusti arvoonsa Tour de Skin rasituksissa, kun hiihtäjillä alkaa lapa täristä. Mieltä hivelisi varmasti uran parhaan cupsijoituksen kohentuminen 20 parhaan joukossa.

Harjoittelu kannattaa

Lindholmin tämän kauden kehitysharppaus on selvä ja varsinkin tukeva.

–  Olen harjoitellut tosi kovaa, mutta alkukausi on silti vähän yllättänyt, kun on kulkenut hyvin viikonlopusta toiseen molemmilla tyyleillä, Lindholm vahvistaa.

–  Alkukauden kisoissa suoritukset ovat olleet suhteellisen samanlaisia. Ensimmäiset pisteet Rukalta olivat kuitenkin mulle aika iso juttu. Taivalkosken Suomen cupista tuli pikku miinus, kun sauva katkesi.

Onnistumisista huolimatta Lindholm on jatkanut määräharjoittelua.

–  Suunnitelman mukaan on menty. Olemme ajatelleet, että olisi isompi riski olla treenaamatta, Lindholm virnuilee.

Lindholmin ja Erolan mentorina on isä Glenn Lindholm, joka keskittyy tällä erää kiinalaisten valmennukseen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi