play

Kalle Rovanperä Viron MM-rallin johdossa – "Keli antoi meille mahdollisuuden"

Kalle Rovanperä johtaa rallin MM-sarjaa. LEHTIKUVA / Hannu Rainamo

Kalle Rovanperä johtaa rallin MM-sarjaa. LEHTIKUVA / Hannu Rainamo

STT-Lehtikuva

Rallin MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Kalle Rovanperä näytti jälleen mestarin merkkejä perjantaina Viron MM-rallissa.

Aamupäivän erikoiskokeilla Rovanperä kärsi vielä lähtöpaikastaan ensimmäisenä autona, mutta iski iltapäivällä tallikaveri Elfyn Evansin ohi 11,7 sekunnin turvin. Päivän päätöspätkällä suomalaistähdellä kävi myös pienoinen tuuri, kun rankkasade teki tiestä koko ajan liukkaamman.

Rovanperä oli päivän viimeisellä lyhyellä erikoiskokeella yli 20 sekuntia Evansia ja kisassa kolmantena olevaa Hyundain Ott Tänakia nopeampi.

–  Me ehdimme päästä isoimman sateen alta pois, vaikka meilläkin satoi jo kaatamalla. Aika rohkeasti yritin ajaa ja melko äärirajoilla myös olimme, Rovanperä kertoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jyväskyläläinen tunnisti paikan iskeä, kun rankkasade teki tiestä jälkijoukoille äärimmäisen niljakkaan.

–  En odottanut aamupäivän jälkeen, että voisimme nousta Elfynin ohi. Tiesin toki, että jos olosuhde on vähän parempi, niin voimme vähän yrittää ajaa kiinni. Keli antoi meille mahdollisuuden.

"Tuuri pitää ansaita"

Tänak on jäänyt Rovanperästä 44,3 sekuntia. Suomalaiskuski ei kuitenkaan aio taktikoida ylimääräisiä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Ei kai sitä tässä vaiheessa rallia mitään voi vielä taktikoida. Tällaisessa kisassa pitää vain mennä koko ajan kovaa. Eiköhän kilvanajoa tule vielä huomenna.

Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala ällisteli jälleen syksyllä 22 vuotta täyttävän Rovanperän kylmäpäisyyttä.

–  Keli vähän suosi Kallea, mutta ajoi hän myös kovaa. Kalle tiesi itsekin, että nyt on paikka hyökätä ja otti valtavan eron. Se on myös taitoa, että osaa lukea tilannetta, Latvala summasi.

–  Kalle ajaa kuin (Sebastien) Loeb aikoinaan. Tuurikin pitää ansaita. Toki kisa on vielä kesken, mutta meidän tilanteemme on lupaava.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Esapekka Lappi ajaa Toyotallaan kisassa neljäntenä. Takana on Hyundain Thierry Neuville, joka on Rovanperän pahin uhkaaja MM-sarjassa. Kolmantena olevaan Tänakiin Lapilla on matkaa reilut 20 sekuntia.

Rovanperän MM-johto on ylivoimainen

Rovanperä voitti viime vuonna Viron sorateillä ensimmäisen MM-rallinsa. Sen jälkeen suomalainen on napsinut viisi kisavoittoa lisää, joista neljä on tullut tällä kaudella.

Suomalaisnuorukaisen MM-johto on ylivoimainen, sillä Neuville on jäänyt Rovanperästä jo 65 pistettä ja Tänak 83 pistettä. Viron rallin jälkeen MM-kalenterissa on enää kuusi kilpailua, joista ensimmäinen kisataan elokuun alussa Keski-Suomessa.

Lauantaina Virossa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi