play

Ruotsi ja Hollanti tasoihin naisten EM-turnauksessa

Hollannin Jill Roord tasasi tilit ottelun toisella puoliajalla. Etukäteen suitsutettu kohtaaminen päättyi Roordin onnistumisen myötä maalein 1–1. LEHTIKUVA/AFP

Hollannin Jill Roord tasasi tilit ottelun toisella puoliajalla. Etukäteen suitsutettu kohtaaminen päättyi Roordin onnistumisen myötä maalein 1–1. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Ruotsin ja Hollannin kohtaaminen jalkapallon naisten EM-viheriöllä päättyi tasatulokseen 1–1.

Hollanti tiputti Ruotsin MM-välierissä kolme vuotta sitten. Maiden uudelleenkohtaamista myöhään lauantai-iltana oli suitsutettu etukäteen yhtenä merkittävimmistä peleistä alkulohko-otteluiden joukossa.

Ruotsi otti 1–0-johdon ottelun ensimmäisellä puoliskolla Jonna Anderssonin tyynen viimeistelyn myötä. Hollanti ei kuitenkaan antanut voiton valua Ruotsiin, vaan nousi yli 21  000 katsojan edessä tasoihin Jill Roordin maalilla ottelun toisella puoliajalla.

Portugalin ja Sveitsin välinen EM-kilpailun alkulohko-ottelu päättyi lauantaina niin ikään pistejakoon maalein 2–2. Coumba Sow ja Rahel Kiwic veivät Sveitsin karkumatkalle jo ottelun alkuminuuteilla, mutta Portugali punnersi tasoihin Diana Gomesin ja Jessica Silvan toisen puoliajan täysosumilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suomi hävisi perjantaina avausottelussaan Espanjalle 1–4 ja kohtaa tiistaina Tanskan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi