play

Ruotsi on seuraamassa Suomen esimerkkiä: KHL-pelaajilla ei ole jatkossa asiaa maajoukkueeseen

STT-Lehtikuva

Ruotsin jääkiekkoliitto on seuraamassa Suomen jääkiekkoliiton esimerkkiä eikä kelpuuta ensi kaudella itäliiga KHL:ssä pelaavia pelaajia enää maajoukkueeseen. Suomen liitto kertoi kantansa maanantaiaamuna tiedotteessaan, ja Ruotsin liitto seurasi iltapäivällä.

–  Olemme todenneet, että Venäjä on käyttänyt KHL:ää propagandavälineenään, ja tilanne on kärjistynyt pudotuspelien aikana. Ruotsin jääkiekkoliiton puolelta olemme menossa siihen, että pelaajat jotka valitsevat KHL:ssä pelaamisen ensi kaudeksi, eivät tule maajoukkueeseemme. Virallisesti päätöksen tekee liittohallitus kauden jälkeen, pääsihteeri Johan Stark kertoi tiedotteessa.

Ruotsi isännöi tällä viikolla EHT-turnausta, jonka aluksi Suomi kohtaa torstaina Sveitsin Tampereella. Ottelut kuuluvat Tampereella ja Helsingissä pelattaviin MM-kilpailuihin valmistautumiseen. Suomi ja Ruotsi pelaavat MM-jäillä samassa alkulohkossa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi