play

Ruotsi otti revanssin Suomen salibandymiehistä – "Sellaista sählyä, ettei vähään aikaan olekaan nähnyt"

Ruotsin Carl Costov ja Suomen Peter Kotilainen illan ottelussa. Lehtikuva / Roni Rekomaa

Ruotsin Carl Costov ja Suomen Peter Kotilainen illan ottelussa. Lehtikuva / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Elokuussa Ruotsin kahdesti tyrmännyt Suomen miesten salibandymaajoukkue joutui toteamaan rakkaan vihollisensa paremmakseen, kun joukkueet ottivat uudemman kerran yhteen Vantaalla pelatussa maaottelussa. Ruotsi maksoi Myyrmäessä kalavelat kaksi edellistä maailmanmestaruutta voittaneelle Suomelle maalein 4–3.

Suomi oli avauserässä unessa, ja Ruotsi karkasi erätauolle 3–0-johdossa Albin Sjögrenin, Emil Johanssonin ja Rasmus Enströmin osumilla. Suomen maalit iskivät Sami Johansson, Justus Kainulainen ja Mikko Hautaniemi, mutta kiri jäi hieman vajaaksi.

–  Ekat 20 minuuttia olivat sellaista sählyä, ettei vähään aikaan olekaan nähnyt. Pallo oli vastustajalla 80–20. Valmentajan syytä, jos on noin huono lähtö. Turha siitä on poikia sättiä, päävalmentaja Petteri Nykky sanoi Jim-kanavan tv-haastattelussa.

Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina Lahdessa. Miesten MM-kisat pelataan joulukuun alussa Helsingissä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi