Eetu Savolainen viihtyi tutussa maailmancup-maastossa – Pohjoiskarjalaisille ei kärkisijoja suunnistuksen maailmancupista
Eetu Savolainen jatkoi lauantaina suunnistuksen maailmancup-finaaleissa keskipitkällä matkalla siitä, mihin hän torstaina miesten pitkällä matkalla jäi. Savolainen suunnisti Kuopiossa kolmossijan jatkoksi keskipitkällä neljännen sijan.
Siilinjärveläislähtöinen Savolainen hävisi Kuopion Nilsiässä 5,5 kilometrin kilpailun voittaneelle Norjan Eirik Langedal Breivikille puolitoista minuuttia. Norjan kaksoisvoiton varmisti maailmancupin kokonaiskisan ykkönen Kasper Harlem Fosser.
Pitkällä matkalla Savolainen piti Fosserin takanaan, mutta lauantaina suomalaisen pari pientä virhettä käänsivät sijoitukset. Fosserin ja Savolaisen väliin kiilasi kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Max Peter Bejmer.
– Uran selkeästi toiseksi paras kansainvälinen tulos ja keskimatkalla. Onhan se tietyllä tavalla ehkä jopa kovempi suoritus, mitä toissapäiväinen pitkämatka oli omaan perustasoon nähden. Siinä tiesin, että jos vedän hyvin, voin olla korkealla, mutta tänään oli ilman muuta vielä iloisempi yllätys tämä sijoitus, Savolainen kertoi tiedotteessa.
Kuopion MM-esikisat ovat olleet Savolaisen kansainvälisen läpimurron aikaa.
– Tietyllä tavalla isoimmat tavoitteet saavutettu. Oli mukava lähteä, ja välipäivän jälkeen sai ladattua kisafiilistäkin tähän päivään, hän kertoi.
Muista suomalaisista Olli Ojanaho oli kymmenes. Torstaina pitkän matkan voittanut Miika Kirmula romahti virheineen sijalle 31.
Naisten 4,5 kilometrillä Venla Harju ylsi seitsemänneksi. Kärkikolmikkoon esikisoissa tähdännyt Harju jäi kolmannesta sijasta 49 sekuntia. Pitkän matkan voittonsa lauantaina uusineeseen Ruotsin supertähteen Tove Alexanderssoniin oli matkaa yli puolitoista minuuttia.
– Kärkikolmikkoon pääsy vaatisi hyvää onnistumista. Tämä oli perussuoritus, arvioi Ylelle kaksi päivää aiemmin pitkällä matkalla viidenneksi yltänyt Harju.
Näillä näkymin Harju on Suomen naisjoukkueen ykköstoivo ensi vuoden MM-kotikisoissa. Kokenut Marika Teini oli lauantaina yhdeksäs.
Vaikka Ruotsin Alexandersson voitti Kuopiossa sekä pitkän että keskipitkän matkan, hän joutui tunnustamaan lauantaina toiseksi sijoittuneen Sveitsin Simona Aebersoldin paremmakseen maailmancupin kokonaiskilpailussa. Alexandersson ehti voittaa cupin yhdeksän kertaa peräkkäin.
Tulokset keskipitkältä matkalta
Naiset (4,5 km): 1) Tove Alexandersson Ruotsi 28.31, 2) Simona Aebersold Sveitsi jäljessä 47 sekuntia, 3) Marie Olaussen Norja –54, 4) Hanna Lundberg Ruotsi –1.01, 5) Sanna Fast Ruotsi –1.14, 6) Andrine Benjaminsen Norja –1.19, 7) Venla Harju Suomi –1.36, 8) Johanna Ridefelt Ruotsi –1.51, 9) Marika Teini Suomi –1.44, 10) Ane Dyrkorn Norja –1.48,
11) Maija Sianoja Suomi –1.55,... 15) Miia Niittynen Suomi –3.36,... 19) Sabina Aumo Suomi –4.10,... 21) Elisa Mattila Suomi –4.32,... 26) Milja Väätäjä Suomi –5.26,... 78) Venla Taulavuori Suomi –13.10.
Maailmancupin kokonaiskilpailun lopputilanne: 1) Aebersold 520 pistettä, 2) Alexandersson 437, 3) Natalia Gemperle Sveitsi 405,... 6) Harju 201,.... 11) Siamoja 148,... 20) Niittynen 89.
Miehet (5,5 km) myöhemmin. 1) Eirik Langeland Breivik Norja 29.17, 2) Kasper Harlem Fosser Norja –29, 3) Max Peter Bejmer Ruotsi –1.13, 4) Eetu Savolainen Suomi –1.30, 5) Viktor Svensk Ruotsi –1.32, 6) Jannis Bonek Puola –1.42, 7) Gustav Bergman Ruotsi –1.58, 8) Joey Hadorn Sveitsi –2.09, 9) Albin Ridefelt Ruotsi –2.10, 10) Olli Ojanaho Suomi –2.11,
... 13) Teemu Oksanen Suomi –2.30,... 19) Akseli Ruohola Suomi –3.03,... 23) Touko Seppä Suomi –3.25,... 28) Mikko Eerola Suomi –3.59,.. 31) Miika Kirmula Suomi –4.13, 50) Samu Heiska Suomi –6.02.
Maailmancup: 1) Fosser 444, 2) Martin Regborn Ruotsi 346, 3) Breivik 294,... 6) Kirmula 232,... 11) Heikkilä 153, 12) Savolainen 151, 13) Oksanen 146.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi