play

Savolainen paini alle 23-vuotiaiden MM-pronssia

Kilpailu oli Tokion olympialaisissa viidenneksi sijoittuneelle Savolaiselle viimeinen kisa alle 23-vuotiaissa. Kuva Savolaisesta elokuulta Tokiosta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kilpailu oli Tokion olympialaisissa viidenneksi sijoittuneelle Savolaiselle viimeinen kisa alle 23-vuotiaissa. Kuva Savolaisesta elokuulta Tokiosta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Arvi Savolainen voitti pronssin alle 23-vuotiaiden painin MM-kisoissa, kun kreikkalais-roomalaisen 97 kilon sarjan pronssiottelussa Unkarin Robert Ersek taipui pistein 5–1. Kilpailu oli Tokion olympialaisissa viidenneksi sijoittuneelle Savolaiselle viimeinen kisa alle 23-vuotiaissa, joissa Savolainen otti kaksi vuotta sitten sekä MM- että EM-kultaa.

Savolainen eteni MM-pronssiotteluun voitettuaan keräilyottelussa Armenian Albert Yeghikyanin selvin luvuin 8–0. Matka MM-finaaliin katkesi tiistaina, kun Lahden Ahkeran painija hävisi Valko-Venäjän Pavel Hlintshukille.

Alle 82 kilon sarjassa Otto Ketonen kärsi keräilyerissä tappion Viron Ranet Kaljolalle pistein 2–7 ja karsiutui jatkosta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi