”Se oli aikamoinen ryöstö” – Ilves-vahti Langhamer nollasi JYPin nuoren tähden
Ilves-vahti Marek Langhamer kuvattuna ottelussa HIFK:ta vastaan maaliskuussa. LEHTIKUVA / Markku Ulander
Tampereen Ilves haki perjantaina Liigassa täyden pistepotin perjantaina Jyväskylästä, kun JYP kellistyi tiukan iltapuhteen jälkeen maalein 2–1.
JYPille tappio oli jo kolmas perättäinen, ja sen myötä tilanne on jo tuskainen sarjataulukon tyvipäässä. Isoja satsauksia tehneen JYPin on maajoukkuetauon jälkeen nostettava tasoaan rutkasti, mikäli joukkue mielii vielä pudotuspeleihin.
– Ottaa päähän, että taas hävisimme maalilla. Kolmannessa erässä saimme kiriä aikaiseksi, mutta jälleen liian myöhään. Tunnelin päässä näkyy kyllä valoa. Olen varma, että voittoja vielä tulee, JYPin ainokaisen viimeistellyt Braden Christoffer yritti valaa uskoa.
Antti Pennasen valmennukseen siirtynyt Ilves on löytämässä juonen pelissään.
– Pelasimme varmasti neljä minuuttia kahden miehen alivoimaa eli jäähyjä tuli pikkaisen liikaa. Omaan silmään kuitenkin tasaviisikoin pelaamisessa oli hyviä aihioita. Peli oli taistelua, mutta onneksi kääntyi meille, Pennanen sanoi.
JYPin nuori tähti Joakim Kemell oli kolmannessa erässä kahteen otteeseen lähellä tasoitusta. Toinen veto osui rimaan ja toisen nappasi komealla kilpitorjunnalla viime hetkillä Ilves-vahti Marek Langhamer.
– Se oli aikamoinen ryöstö Langhamerilta. En tiedä, miten hän siihen venyi, kun oli jo ihan spagaatissa. Työtä ja asennetta oli, mutta ei vaan saatu peliä tasoihin. Kaikki on yhä omissa käsissä, JYP-luotsi Jukka Rautakorpi summasi.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi